tiistai 22. lokakuuta 2019

Tien päällä

Terveisiä Lapista! Eilen ajeltiin Ylläkselle ja Pellon jälkeen maisema muuttui talviseksi. Illalla sää oli selkeä ja tunturit näkyivät upeasti. Nyt on pilvistä ja sataa lisää lunta. Mutta sää ei meidän päivälenkkiämme häirinnyt, kävimme kävellen Metsähallituksen Kellokkaassa. Ja mennen tullen Jounin kaupalla. Täältä matka jatkuu johonkin suuntaan. Ronja ja koiransa pitävät tällä välin taloa pystyssä.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Kuin viimeistä päivää

Maanantaina luulin vieväni Leyan rutiiniverikokeisiin mm ennen sterilisointiajan varausta (Leya on myös "pyöristynyt" hassusti). Verikokeisiin asti ei ehditty, kun luottoeläinlääkärimme löi minulle luun kurkkuun ja kertoi, että Leyalta kuuluu sivuääni, eikä ihan olematon, vaan 3/6. Asiat etenivät sitten vauhdilla, verikoekin otettiin ja saman tien varattiin tälle illalle aika sydämen ultratutkimukseen. Nippanappa olen saanut pidettyä itsensi kasassa töissä nämä pari päivää - tai toisaalta, onneksi työt ovat pitäneet kiireisenä. Tänään sitten matkasimme Kamuun Outi Niemelän tutkittavaksi. Leyan sydäntä ja vähän muutakin elimistöä ultrattiin tunteroinen, sitten löydöksiä mittailtiin ja tutkittiin ja lopulta Outi tuli sellaiseen tulokseen, että Leyalla on endokardoosi eli läppävika, mutta sairaus on vielä varhaisessa vaiheessa. Sairaus ei tässä vaiheessa aiheuta rajoituksia elämään tai lääkitystä. Leyan olotilaa ja mm hengitystiheyttä tulee säännöllisesti tarkkailla ja ottaa nopeasti yhteyttä lääkäriin, mikäli mitään oireita tulee. Joka tapauksessa sairaus on etenevä ja säännölliset kontrollikäynnit ovat tarpeen. Nyt elämme Leyan kanssa kuin viimeistä päivä, nautimme täysin siemauksin tuosta hössöttävästä, aina iloisesta vauhtipakkaukaesra, jonka elämään ei juuri murheita kuulu.