maanantai 22. elokuuta 2016

Aksaa ja pari kuvaa Uikista

Eilen korkattiin Pimun kanssa agilityn kakkosluokka. Se oli myös minun kisaurani ensimmäinen kakkosluokan kisa, aiemmin olen kisannut vain ykkösissä ja kolmosissa :) Tuomari oli Anders Virtanen, joka oli tehnyt kyllä mukavat radat. Ihan kunnolla sai rataantutustumisessa joitain kohtia miettiä, että miten saa menemään sujuvasti. Olen tosi tosi iloinen, että kaikki pohtimani kohdat menivät kuin Strömsössä!

Ensimmäiseltä radalta (hyppyrata) 10 vp ja sijoitus 3. Tosi hyvä rata, vain yksi tippunut rima sekä kaatunut pituushypyn palikka (näin kun Pimu lähti hyppäämään pituutta ja tiesin heti, että hyppy ei kanna kunnolla). Mutta kiemurat ihan radan alussa tiukasti takaahyppyyn sekä kepeiltä 90 asteen kulmassa takaahyppyyn ja siitä toiseen suuntaan loppusuoralle onnistuivat loistavasti. Samoin pujottelu oli hyvä. Hyvä me!

Agiradalla puomin kontakti pysyi, vaikka pelkäsin sen puolesta, kun puomin alla oli putki niin, että järkevämmältä juoksupuolelta putken pää oli ohjaajan juoksulinjalla. Kepeillä yritin vedättää Pimua, sillä seurauksella, että se jätti viimeisen välin kiertämättä. Sitten tuli jokin kökkö, josta kielto, toinen kökkö, kun estin Pimua hyppäämästä oikein, loppu olikin sitten vain leikkimielellä maaliin saakka pyrkimistä. Mutta ai että meillä oli hauskaa radalla yhdessä! Tämän hauskuuden takia minä harrastan agilityä! Ensi viikonloppuna kisaamme taas, toivottavasti meillä on sittenkin yhtä hauskaa.

Olimme tarttuneet Raimon linssiin agilityradalla. Kiitos kuvista, Raimo!



Uikki, Uijui tai Tora vietti meillä viikonloppua ja tänään oli sen kaunistautumispäivä. Saimme Ronjan kanssa yhteistyössä jopa ajeltua sen varsin kauniin kuonon esille. Tässä pari kuvaa suloisesta, mutta melkoisen aikaansaavasta viikarista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti