Eilinen meni kolmen koiramme osalta hyvin pitkälti agilityn merkeissä. Ronja ajeli aamusta Titon kanssa Tornioon, missä he paikkasivat sairastunutta Top Teamin varsinaista jäsentä ja saivat runsaasti hyvää lisäoppia omalle agilityuralleen. Tästä on videokooste ainakin Facebookissa Tyystilyksen villakoirien sivulla.
Minä pakkasin Leyan ja Oosan autoon ja me matkasimme OKK:n hallille Haukkikselle. Siellä oli luvassa agilityn epikset, jossa mölliluokassa oli tarjolla rata, jossa oli juuri Leyan lempiesteet eli puomi ja A, muttei esteitä, joita se ei osaa eli keinu ja pujottelu. Hulluuden puuskassa ilmoitin itseni juoksemaan viidelle(!) radalle: Leyan kanssa kahdesti mölliradalle, Oosan kanssa kerran mölliradalle ja kahdesti kisaavien radalle.
Leya juoksi kaksi puhdasta ratasuoritusta. Ei mitään ongelmaa suoraviivaisella radalla. Leyahan tulee tasan niin lujaa kuin minä sitä vien. Tällä kertaa vauhti ei riittänyt sijoitukseen (olimme neljänsiä), mutta kivaa meillä oli ja jos vastaava rata on toistekin tarjolla, osallistumme kyllä sittenkin.
Oosa ja minä emme olleet ihan samassa paikassa samaan aikaan :( Mölliradalla Oosa lähti käsistä heti kakkosesteellä, kun minä olin ajatellut että menemme radan hyppy-putkiratana, mutta Oosa menikin puomille. Muutenkin meno oli melkoista kaaosta koko matkan: aivan liian vähän on tullut treenattua ja varsinkin pitkillä esteväleillä. Kunnon väleillä Oosa ehtii kiihdyttää sellaiseen vauhtiin, etten millään pysy sen mukana. Voi kääk! Se tarvitsisi kyllä nopeamman kuskin!
Ensimmäiseltä kisaavien ratakerralta jäi hyvä mieli, siinä paikoitellen jopa teimme hommia yhdessä ja Oosan lähdössä pysyminen kolmen hypyn takana sekä hyvät kontaktit lämmittivät kovasti mieltä. Toinen kisaavien rata meni ihan ok melkein puoliväliin saakka, sitten Oosa livisti keinun kontaktilta enkä saanut etumatkaa ja pakka hajosi kokonaan. Pujottelua hinkkasimme vaikka kuinka kauan, että Oosa osui sisään oikeasta välistä, vähän myöhemmin se hyppäsi tosi vaarallisen näköisesti alas A:n ylösnousulta, kun se huomasi, ettei sinne pitänyt mennäkään. Lopulta keskeytin koko touhun ja kävelimme pois radalta. Huh huh.
Ensi viikonloppuna meillä olisikin sitten edessä (viimein) se virallisen kisauran korkkaus, saapas nähdä miten meidän käy. Vaan eikö sitä sanota, että epäonnistunut kenraaliharjoitus tuo onnea ensi-iltaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti