Eilen tein kakaroille pohjatrimmit ensi sunnuntain kauneuskilpailuja varten. Näistä kahdesta Uikki oli huomattavasti enemmän takussa, joten ehkä tuo Oosan ahkera puunaaminen on kannattanut? Uikilta oioin takkuja varmaan reilun tunteroisen, muutenhan siihen ei hirveästi sitten aikaa mennytkään. Testasin nyt kummallakin varsinaisesti näyttelypesuun ostamiani Pure Paws Terrier Touch-aineita (siis sekä shampoo että hoitoaine; milloinkahan saisin tehtyä sen postauksen meidän pesuainekaapin sisällöstä?). Nyt toivotaan, että nuo ovat hyviä aineita, kuten saman valmistajan Reconstructing-sarja, eivätkä kakarat ole ensi viikonloppuna ihan takussa. Uikin karva on kyllä selkeästi vahvistunut ja siitä tuli trimmauksen jälkeen jopa ihan hieno! Tänään vielä ihailin sitä aurinkoisessa säässä tehdyllä hankilenkillä. Oosan koko hoitoon (harjaaminen, pesu, kuivaus, konetyöt kauttaaltaan, saksiminen) meni vajaa kolme tuntia. Ei paha. Kyllä Oskustakin ihan kivannäköinen eläin tuli.
Kakaroilla on hauskaa. Ei ihme, että kumpikin on melkoisen kovassa kunnossa.
Eilen oli vihdoin Pimun vuoro saada vuoden ensimmäinen pesunsa. Se oli pesty edellisen kerran jouluksi, muistelen. Kuono-osan olen konettanut tuon pesun jälkeen. Rasmus pesi Pimun sillä aikaa kun olin Oosan ja Uikin kanssa näyttelytreeneissä ja lenkillä. Ensimmäisen vaahdotuksen shampoona Erittäin Hieno Suomalainen sininen shampoo, toisessa vaahdotuksessa Pure Pawsin Reconstructing Shampoo, hoitoaineena John Paul Petin Oatmeal Conditioning Rinse + #1 All Systemsin Pure Lanolin. Pimun turkki valui kolmisen tuntia tai jotain ja sitten minä kuivasin sen, avasin nyörien juuret, tein konetyöt ja muotoilin vähän nyörejä. Minun osuuteni hoidosta kesti 2,5 tuntia.
Tänään on vuorossa pesu ja näyttelyn pohjatrimmin teko Oosalle ja Uikille. Oosalla ei vaikuttaisi olevan takkuja, Uikilla pari. Myöhemmin selviää mikä on totuus.
Eilen puunasin Oosan, en kokonaan, konetyöt jätin tekemättä. Sillä oli takkuja parin tunnin selvityksen edestä, veikkaisin, että sen takkukausi on nyt alkanut. Turkin föönaaminen sen sijaan sujui kyllä ihan ennätysnopeasti: vain 45 minuuttia! Shampoona ja hoitoaineena jo tuttu Pure Pawsin Reconstructing -sarja. Olen muuten tilannut Pure Pawsilta myös Terrier Touch -sarjaa (hoitoaineen ja shampoon), joita aion käyttää näyttelypesuihin. Saksin Oosaa myös, mutta tänään on pakko vielä jatkaa, koska sen etu- ja takaosan koon välillä on niin suuri epäsuhta. Tuo saksiminen on kyllä todella koukuttavaa. Minua aina pelottaa aloittaessani, varsinkin jos ko. koira on menossa piakkoin näyttelyyn, mutta kun saksimiseen tarttuu, se on haastellista, luovaa ja kehittävää ja lopulta olen pääasiassa ollut kohtuullisen tyytyväinen aikaansaannokseeni. Viikolla konsultoin taas Dianea trimmausasioissa ja täytyy sanoa, että hänen oppinsa ja tukensa ovat olleet avainasemassa siihen, että koskaan olen uskaltanut saksiin tarttua.
Kuvassa Oosa on tänään aamulenkille lähdössä, joten seisotus ei ole alkuunkaan "oikeanlainen" :)
Sunnuntaina puunasin Uikin. Se oli viimeksi pesty Kajaanin näyttelyyn eli kuukauden pesuvälillä mentiin. Sillä oli pieniä takkunyhermiä siellä täällä, mutta ei mitään katastrofaalista. Takkujen poistoon, naaman ja hännän juuren konetukseen meni noin tunti, muuhun pesuun ja leikkaukseen ehkä pari-kolme tuntia, en katsonut kelloa kovinkaan tarkkaan. Pesussa käytin jo tutuiksi tulleita Pure Pawsin Reconstructing shampoota ja hoitoainetta. Seuraava pesu Uikilla onkin sitten toivottavasti näyttelyn pohjapesu.
Tänään A-pentueemme täyttää 6 vuotta! Leya ja Tito juhlistivat synttäreitään käymällä Ronjan kanssa lahjaostoksilla. Leya sai uuden ihanan pupulelun ja Tito ultraäänipossun :) Onnittelut kullannupuille vielä <3 Leya kävi vielä pesussakin, ei ehkä synttäreidensä kunniaksi, vaan koska minulla ei ollut muuta tekemistä suunniteltuna tälle illalle ja Leyan turkki kaipasi jo kunnostusta. Shampoo ja hoitoaine pesussa olivat samat kuin Uikilla sunnuntaina. Tuo on loistava yhdistelmä: koirien kuivausaika on huomattavasti lyhyempi kuin aiemmin käyttämilläni aineyhdistelmillä. Leyan seuraava pesu on toivottavasti sitten ihan näyttelypesu. Hui! Leya on siis tekemässä paluuta näyttelykehiin sitten elokuun 2012, jolloin se viimeksi kiersi vasenta kierrosta tosi mielessä (kaksi viimeisintä Leyan näyttelyä olivat Ruotsissa). Leyan turkinhoidon koko paketissa korvien nyppimisen ja kynsien leikkaamisen kanssa taisi vierähtää tänään kolmisen tuntia. Seuraavana pesuvuorossa onkin varmaan Oosa, jolla on takkunyhermiä siellä täällä. Myös Yoda kaipaa pesua, mutta se saa pari päivää vielä toipua tikkienpoistosta ennen pesua, sen vuoro on ehkä viikonloppuna.
Mortti (ja sisaruksensa) täyttävät tänään 12 vuotta! Onnittelut koko katraalle!
Mortti on ihan mukavassa kunnossa, nyt kun kilpirauhaslääkitys on kohdallaan, se tarkenee jopa ottaa lumikylpyjä (alla Mestarin tyylinäyte). Eilen kävimme aamulla 5 km remmilenkin, illalla Mortti, Pimu ja Oosa kävivät tunteroisen ajan irrottelemassa joen jäällä eikä homma tuntunut Mortilla missään. Ruoka on viime aikoina tullut Mortille (vielä) entistä tärkeämmäksi ja kohta meillä tarvitaan jo kuulosuojaimia koirien ruokinta-aikana.
Mortti viettää tänään synttäreitään lenkkeilyn ja perinteisen synttäripitsan merkeissä (Make on jo vuosia käyttänyt Morttia pitsalla synttäripäivänään). Huomenna se päässee kirmaaaman agilityn pariin.
Tässä vielä video jäälenkiltä kolmen päivän takaa. Lenkillä mukana Mortti, Pimu ja Oosa. Mortin ja Oosan kanssa on hieman haasteellista ulkoilla tuossa jäällä kun Mortti on (aina ollut) Camel Boots Man ja Oosalla on järjettömän pitkä maximum mama distance. Eli ulkoiluttajalla saa olla silmät selässäkin.
Kun emme menneet tänään aksaamaan, oli aikaa vaihtoehtoisaktiviteettiin eli Oosan puunaukseen. Oosa oli pesty viimeksi kaksi viikkoa sitten ja nyt sillä oli ihan kiitettävästi pieniä takkusyheröitä, niiden poistamiseen ja kuonoalueen sekä hännänjuuren konettamiseen meni noin tunti. Puoli tuntia pesuun, pikkasen vajaa tunti kuivaukseen! Vain! Vaikka Oosalla on kyllä reilusti turkkia. Karstaus, saksiminen ja loput konetyöt veivät vajaan kaksi tuntia eli kaikkiaan aikaa kului reilu neljä tuntia. Shampoona ja hoitoaineena jälleen Pure Pawsin Reconstructing -sarja.
Eilen illalla pesin ja trimmasin Yodan ehkä vähän ex tempore -touhuna. Shampoona ja hoitoaineena Pure Pawsin Reconstructing -sarja. Aikaa koko hoitoon (konetöistä saksimiseen) meni 1,5 tuntia. Ei paha!
Tälle päivälle Yodalla oli viimein aika sinne lääkäriin. Reetta saapui aamulla Porvoosta viemään Yodaa kanssani klinikalle. Kävin aamupäivän töissä ja sitten suuntasimme kaupunkiin.
Röntgenkuvissa ei näkynyt levinneitä kasvaimia! Joten Yoda jäi saman tien leikattavaksi. Leikkaus oli suuri, koska kasvaimia oli lähes jokaisessa nisässä, eli käytännössä koko maha on aukaistu :/ Ja kuitenkin vasta toinen puoli on leikattu, kun se on parantunut, on toisen puolen vuoro. Nyt tätä kirjoittaessani, Yoda on jo pystyssä, ihailee Reetan kanssa takkatulta ja haaveilee varmaan makkaranpaistosta. Se on kyllä urhea pieni koira!