Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnetesti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnetesti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. lokakuuta 2020

Muutaman kasvatin kuulumisia

Viime kuun puolivälin jälkeen C-pentueen Rambo (T. Colin Creevey) kävi terveystarkastuksissa. Myös Rambon tulokset olivat mukavat: silmät terveet, polvet 0/0, lonkat B/C, kyynärät 0/0, selkä LTV0 ja VA0. Hyvillä mielin voi Rambonkin kanssa jatkaa touhuilua ja harrastamisia. Suurkiitos Tuulialle Rambon tarkkeihin viemisestä! Nyt Uikin seitsemästä pennuista seitsemän on kuvattu ja tarkastettu laajasti. Kiitos ihanan aktiivisille omistajille!

Lauantaina B-pentueen Vinski (T. Blazing Fire) kävi luonnetestissä. Sehän kävi luonnetestissä ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, tuolloin testi jouduttiin keskeyttämään, kun Vinski ei palautunut kelkasta. Helppoa se ei Vinskille ollut vieläkään, mutta omistajansa Sarin erinomaisesti tukemana Vinski tällä kertaa käveli testin läpi omin jaloin. Kokonaispistemäärä +56, laukauskokematon. Pimu oli lopulta yllättävän pehmeä (vaikka se kotioloissa vaikuttikin kovalta ja lisäksi sen kumpikin vanhempi oli luonnetestattu kohtuullisen korkeilla pisteillä; Hessu +140 p ja Doris +176 p) ja on ainakin Vinskille pehmeyttä periyttänyt. Tosin kotioloissa Vinski on sitten kuulemma maailman helpoin koira ja juuri oikea koira perheeseensä. Saapa nähdä minkälaista luonnetta Oosa toivottavasti tulossa oleville pennuilleen periyttää. Oosa on kovemman oloinen kuin Vinski, mutta MH-luonnekuvauksessa sekään ei lopulta niin kova ollut kuin miltä se arjessa vaikuttaa. Ehkä Oosakin joskus tulevaisuudessa luonnetestataan, nyt en sitä tietenkään testiin halunnut viedä, vaikka se sääntöjen mukaan vielä olisikin saanut osallistua.

C-pentujen kuulumisia vielä lisää. Lysti (T. Callidora Longbottom) on mitattu virallisesti mini-luokan agilitykoiraksi! Muutama viikko sitten se sai ensimmäisen minimittaustuloksen, mutta rajatapauksena ja nyt viikonloppuna se mitattiin kahden tuomarin toimesta lopullisesti miniluokkaan kuuluvaksi. Saamistamme videoista ja omistaja-Emmin kertoman perusteella Lysti on varsin pätevä pieni agilitykoira. Kisauraa koirakko aloittanee ensi vuoden puolella. C-pennuistahan myös Pingu tullaan mittaamaan miniksi (sen säkä on selkeästi alle medin rajan ja sehän onkin nyt rekisteröity kääpiövillakoiraksi), pojat ovat kaikki kohtuullisen selkeitä medejä, ehkä Rambo pikkumaksin rajan tuntumassa.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Luonnekuvauksia

Oosa ja Uikki kävivät eilen Lapualla mh-luonnekuvauksessa. Yllätyksiä koetettiin kummankin koiran kohdalla. Olimme pitäneet Oosaa varsin kovana, mutta ehei, se onkin aika pehmeä. Ihan kuten äidilleen Pimulle aikanaan, Oosallekin otti ääniärsytyksestä toipuminen koville. Mutta lopulta se ratkaisi asian ja suoritti kuvauksen lopulta hyväksytysti. Huvipuistomaista iloista elämystä emme sille luonnekuvauksesta kuitenkaan saaneet, vaikka olimme ajatelleet sen sille sellaisen olevan (aikoinaan Tito oli aivan liekeissä niin luonnekuvauksessa kuin luonnetestissäkin).

Uikki sen sijaan yllätti olemalla aika kova :) Olemme pitäneet Uikkia reppanan pehmeänä, mutta eleenkään värähtämättä se käveli kuvauksen läpi, Ronja tukena ja turvanaan. Esim ääniärsytyksen jälkeisissä laitteen ohituksissa Uikki vilkaisi Ronjaa kuin kysyen ”mikä meidän kanta on tähän” ja kun Ronja ei värähtänytkään, ei värähtänyt Uikkikaan. Tuomarin sanoin, Uikki on Ronjan koira sataprosenttisesti. Uikillekin siis mh-luonnekuvaus hyväksytysti läpi.

Kotipuolessa Vinski sai pikaperuutuspaikan luonnetestiin. Harmittavasti sen taival päättyi alkumetreille, kun Vinski ei saanut mielessään selvitettyä mikä ihme kelkka on. No, vähän ikää ja paljon kokemuksia lisää ja myöhemmin kokeillaan ehkä uudelleen. Yllättävää pehmeyttä Pimu jätti lapsiinsa lopulta. Itsekinhän se testatusti oli pehmeä, mikä ei näkynyt arjessa lainkaan. Oosaa tosiaan pidämme jopa kovana, se ei koskaan pelkää mitään eikä sävähdä mihinkään suuntaan, mutta luonnekuvaus näytti muuta.

torstai 13. lokakuuta 2016

Oosa harrastusputkeen ja Pimu luonnetestissä

Oosa (9 kk) on siirtymässä meidän koirista harrastusputkeen. Olen treenaillut kaverin kanssa läheisellä koirahallilla kerran viikossa, Oosan kanssa lähinnä kontaktia tai kontaktissa liikkumista, mutta olemme vähän jopa edenneet rally-tokossa kohti oikeita liikkeitä. Huomenna Oosa aloittaa agilityyn valmistavan kurssin Active Dogilla. Siellä käymme siis perjantaisin. Sunnuntaisin käymme seitsemän viikon ajan tokoilemassa OKK:n hallilla. Tällä viikolla kävimme siellä myös eilen nätoilemassa sekä lauantaina on aikomus mennä mätsäriin (myös Uikki mukana, kuten eilenkin), joten kyllä kakaralla riittää aktiviteettejä lähiviikkojen aikana. Niin, ja onhan se ilmoitettu ensimmäiseen oikeaan näyttelyynsäkin, joka lähenee lähenemistään. Hui, pikkasen jännittää :)

Pimu osallistui lauantaina luonnetestiin. Siitä ei paljon kerrottavaa jäänyt, Pimun testi keskeytettiin alkumetreillä, samasta syystä kuin sen mh-luonnekuvaus 3 vuotta aiemmin: Pimu on tuollaisessa täysin yllättävässä, ehkä absurdissakin tilanteessa niin pehmeä, että sillä ei ole palikoita käsitellä tapahtumia lainkaan, vaan se vaipuu ikäänkuin eräänlaiseen apatian tilaan ja jumittuu istumaan, katse tyhjänä, ottamatta pahemmin kontaktia ympäristöönsä. Tällaista ei ilmene arkielämässä tai harrastuskentillä, ei ilmennyt edes kesäisellä 6450 km pitkällä reissullamme, kun matkasimme asuntoautolla ja laivalla läpi Baltian, Puolan, Saksan, Tanskan, Ruotsin ja Norjan kautta takaisin kotiin. Kotioloissa, metsässä, kaupungissa tai harrastuskentillä Pimu pelittää aina ihan täysillä. Mistä tällainen "apatia" tuollaisessa tilanteessa johtuu (Pimun kumpikin vanhempi on kuitenkin luonnetestattu ihan mukavin pistein), jää tietysti arvoitukseksi ja voimme vain arvailla syitä. Aika tietysti näyttää mitä Pimun ja Eddien lapsista tulee, mutta tällä hetkellä kaikki ovat varsin reippaita (kuten toki Pimukin) ja toive tietysti olisi, ettei tällainen olisi periytyvää. No, luonnetestin tuloksesta huolimatta Pimu on oma ihana, hieno itsensä, sama koira, "ihmisen ajatus", kuin ennen testiäkin, eihän se testi koiraa mihinkään muuta, auttaa ehkä vain ymmärtämään koiraa paremmin.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Tito ja Leya luonnetestissä

Tänä viikonloppuna oli Villakoirakerhon Oulun paikallisosaston perinteisesti joka toinen vuosi järjestämän luonnetestin aika. Tuomareina testissä tällä kertaa, kuten kaksi vuotta sittenkin, toimivat Riitta Lehmuspelto ja Maarit Salla. Ilmoitin testiin alunperin kaikki meidän koiristamme, jotka eivät luonnetestissä ole käyneet, eli kolmevuotiaat Leyan, Titon ja Pimun. Pimu on kuitenkin juoksussa, eikä näin ollen saanut osallistua. Koska itse olin eilen estynyt olemaan paikalla, Tito ja Leya olivat tulessa tänään. Niiden kohdalla tilanne oli varsin herkullinen: sekä niiden isä että emä on myös luonnetestattu. Samoinhan olisi ollut Pimun kohdalla. Pimulle etsiskelen testipaikan ensi kesänä tai se pääsee testiin viimeistään kahden vuoden kuluttua, kun villakoirat jälleen järjestää luonnetestin.

Tito aloitti koko päivän. No, yllätyksiä ei tullut. Titohan kävi vuosi sitten mh-luonnekuvauksessa, jossa osoitti varsin hyvää toimintakykyä sekä puolustushalua ja sama jatkui tänään luonnetestissä. Mm pimeässä huoneessa se oli seisoskellut penkillä ja katsellut rauhassa Ronjaa ja puolustushalusta tuomarit sanoivat, että Titon kanssa nakkikioskilla tulee ainakin toiseksi :) Titolle loppupisteet +173 ja laukausvarma. Osa-alueiden pisteet löytyvät postauksen lopusta olevasta taulukosta, johon kokosin kaikkien tämän "koiraperheen" testatuiden koirien pisteet. Ronja sai suuria kehuja omasta toiminnastaan tuomareilta ja hänen sanottiin vaatimattomasti olleen kesän paras koiranohjaaja. Rennolla meiningillä, koiraa oikealla tavalla tukeva.

Tito kelkalla
Tito puolustaa
Leya päätti päivän. Leyasta en osannut odottaa mitään: se on tuollainen peräkamarin tyttö, vähän toisten jalkoihin jäänyt. Pelkonani oli, ettei se edes selviä testistä. Mutta selvisi se. Ei se mitään huippupisteitä siitä saanut, eikä ehkä tykännytkään testistä (toisin kuin veljensä) mutta kyllä se ihan reipas oli. Kovuuden meneminen -2 pehmeäksi yllätti minut, niin pehmeänä en sitä arjessa pidä. Toimintakyky sillä sen sijaan oli +1, vaikka vanhemmillaan kummallakin on -1 että yllätys tavallaan sekin. No, joka tapauksessa, Leyallekin nk. hyväksytty tulos (86 p, laukauskokematon), että sillä tavalla kaikki ok. Kiitos Tuijalle Leyan kuvista: onnistuit niissä paremmin kuin minä Titon kuvaamisessa :) Make videoi kummankin koiran testit.

Maarit Salla yrittää saada Leyasta taisteluhalua esille
Leya kelkalla.
Taulukko Mortin. Yodan, Leyan ja Titon luonnetestipisteistä. Klikkaa suuremmaksi!
Loppuun jäniskevennys: luonnetestin jälkeen kävin haalarijengin kanssa sateisessa metsässä. Kuvissa Hessu, Yoda ja Mortti. Myös Pimulla ja Titolla on haalarit, Leya käyttää yleensä Yodan kanssa samaa. Tai on meillä vielä yksi haalari, mutta se on huonokuntoinen, joten sitä ei yleensä käytetä.