Näytetään tekstit, joissa on tunniste A-pennut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste A-pennut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Aktiiviviikko

Minulla alkoi kesäloma ja heti koirille iskettiin melkoiset aktiviteetit käyntiin.

Aloitimme sunnuntaina neljän tunnin metsätreeneillä. Treeneihin osallistuivat A-pentueen kaksoset Leya ja Tito, B-pennuista Riesu ja Oosa ja C-pennuista Ipe, Urho ja Rambo. Lisäksi vielä tietysti Uikki ja Riesun "pikkuveli" Unski. Kaikki koirat treenasivat sekä jälkeä että hakua. Rambolle ja Urholle kyseessä olivat toiset treenit ja ai että ne toimivat hyvin! Todellisia luonnonlahjakkuuksia, etenevät taidoissaan vauhdilla! Myös Uikin työskentelyssä oli selvää edistymistä edelliskertaan nähden. Loput kasvatit olivatkin jo vanhoja tekijöitä ja osaavat näitä juttuja jo hyvin. Kyllä nämä vain ovat huippukoiria! Ja on niillä huippuomistajatkin! Videolla Riesun hakusuoritusta.



Maanantaina oli vuorossa agilityvalmennus Avarian Sportdogsilla ja treenaamaan pääsivät Oosa ja Ipe. Tiia on kyllä huippukoutsi, tykkään kovasti!

Tiistaiaamuna päätin, että Oosan turkillinen elämä saa nyt riittää, koska koronan takia ulkomaan näyttelyillekin saimme heittää hyvästit. Ajelin sen siis millin sängelle, paitsi niskaan ja päähän jätin enemmän karvaa.



Tiistai-iltana ajelimme Raaheen agilityn epävirallisiin kisoihin. Meiltä kisoihin osallistuivat Leya, Oosa, Uikki ja Ipe ja lisäksi kasvateista kisaamaan lähti Riesu. Leyan mielestä Raahen tummasisuksiset putket olivat mustia aukkoja eikä se suostunut niihin menemään. Oosan kanssa en ollut yhtään samaa mieltä siitä, miten kontaktiesteet suoritetaan ja jätin kummankin kierroksen radan kesken. (kaikki Raahen kuvat Eevi Teittinen)



Ipe oli mukana kokeilemassa miltä agility vieraalla maaperällä / ulkona / kisamielellä sujuu. Ja sujuihan se paikoitellen oikeinkin mukavasti. Uikki humputteli kummankin ratansa hylätyiksi.


Riesu sen sijaan teki mölliradalla hienon nollan ja sijoittui toiseksi! Tosi mahtavaa! Oikein kylmät väreet kulkivat, kun katsoin Riesun ja Mirjan tekemistä (rata allaolevalla videolla):




Keskiviikkoaamuna kokoonnuimme omien koiriemme sekä Rambon ja Urhon kanssa Ulmajan montuille uintitreffien merkeissä. Kaksoset uivat lelujen perässä, muut kahlailivat vedessä ja nauttivat rantaelämästä juosten vapaina hietikossa.






Keskiviikkoiltana kaksoset, Riesu, Oosa ja Ipe (sekä Unski) treenasivat rally-tokoa kovassa häiriössä läheisen koulun pihamaalla. Näillä kaikilla kun on tavoitteina lauantaiset rally-tokon epäviralliset kilpailut Avarian Areenalla. Leya väläytti hienoa osaamista, toivottavasti vire olisi huomenna samanlainen.

Eilen torstaina ajelimme Ronjan ja Sonjan (Urhon omistaja) kanssa Tornioon agilityn epävirallisiin kisoihin. Siellä ihkaensimmäisen episstarttinsa koki Urho Ronjan ohjaamana ja ai että oli hienoja pätkiä herran tekemisessä, vaikka treenitaukoa on nyt kertynyt tammikuusta saakka. Ipe oli myös kovassa vauhdissa, ihan se ei kaikille esteille osunut, mutta hienosti I-i teki vieraassa paikassa. Leya sen sijaan teki uusinnassa puhtaan radan! Tornion putket eivät olleet sen mielestä yhtään pelottavia! Torniossa tulokset laskettiin kaikille mölleille yhteen ja Leya oli möllien neljäs (etenemä 3,5 m/s).



Uikki innostui uusinnassa pujottelusta niin, että palasi sinne uudelleen ja uudelleen. Oosa sen sijaan teki niinikään uusinnassa puhtaan radan, vaikka itse pelkäsin kovasti tuomarin kisaavien radalle täyteen vauhtiin laittamia takaakiertoja. On niitä takaakiertoja kyllä treenattukin. Oosan pujottelu on lisäksi aivan sairaan hienoa katsottavaa, tykkään! Oosa sijoittui kaikista kilpureista toiseksi 4,66 m/s etenemällä.



Tänään koirilla on lepopäivä, jonka toki aloitimme käymällä Leyan kanssa lääkärissä. Sehän sterilisoitiin viime syksynä ja nyt se pissailee alleen nukkuessaan. Viime viikolla sillä oli pissanäytteessä jotain häikkää ja lisäksi löytyi pieni nisäkasvain. Perussairautenahan sillä on se sydänvika. Tänään otettiin verikokeet, niiden tuloksia tässä odotellaan. Sitten suunnitellaan nisäkasvaimen poistoa jne. Että joo. Täysillä kuitenkin mennään niin kauan, kuin Leya on hyvässä kunnossa.



Huomenna ohjelmassa on ne rally-tokoepikset ja sunnuntaina alkaakin sitten Leyan ja Oosan viikottaiset tanssitreenit taas pyöriä. Sunnuntaille oli ajatuksissa myös mennä vielä metsätreeneihin, mutta saattaa olla, että jätetään väliin, koska hyttysiä on jo aikalailla ilmaantunut.

torstai 9. huhtikuuta 2020

Leyan pesupäivä

Kun tässä ei muutakaan koronan takia tapahdu, niin bloggaanpa vaikka arkisesta pesusta. Eilen oli siis Leyan pesupäivä. Huh, se oli takkuinen. Aamulla ennen (etä) töiden alkua harjailin sitä, päivälenkin ja päivällisen jälkeen pesin. Sillä oli takkuja vielä kuivatessakin. Koska Leyan turkki on ollut tosi matta ja vähän kuolleen oloinen, kokeilin sille Responsen öljyjuttua, jota laitoin kosteuttavan hoitoaineen sekaan. Kas kummaa, pesun jälkeiseissä kampaamisessa takut, jotka olivat sellaista verkkoa vielä kuivatessa, irtosivat helposti tuppoina. Mielenkiintoista! Nyt sitten vaan odotellaan kuinka nopeasti turkki takkuuntuu. Villakoirilla ei koskaan tiedä etukäteen miten joku uusi ainekokeilu turkkiin vaikuttaa. Mutta Leyan turkki on nopeahoitoinen, niin sen voi pestä aika helposti uudelleen.


Oosakin kaipaisi pesua. Nyt kun tulisi varmuus kesälle suunnittelemiemme näyttelyiden kohtalosta, niin tietäisi mitä Oosan turkin kanssa tekee. Oosan turkki on niin tiheä, että sen föönaaminen on aika työlästä. Ja nyt sekin on takussa, koska Oosa ulkoilee vain valjaissa ja vaöjaat takuttavat.

Ai niin, Lystin luustokuvatuloksethan tulivat ja priima-tyttö on kyseessä! Lonkat A/A, kyynärät 0/0, ltv0 ja va0. Polvet siis myös 0. Huippua ja onnittelut omistajilleen!

Eilen tuli Reetalta viesti, että Pingu aloitti juoksun. Tämä kirjataan muistiin: ensimmäinen juoksu 12,5 kk iässä.

perjantai 14. helmikuuta 2020

A-pennut eli kaksoset 9 vuotta - Ja Hyvää Ystävänpäivää!


Nämä kaksoset, joista yllättäen on tullut laumamme vanhimmat jäsenet, täyttävät tänään 9 vuotta! Onnea mussukkaiset ja olkaa ilonamme vielä monen monta vuotta 💞

torstai 14. helmikuuta 2019

Kaksoset 8 vuotta! Ja Mortti pesu 1/19, Tito 1/19 ja Leya 1/19

Tämän viikon toiset syntymäpäiväsankarimme viettävät synttäreitään tänään: Leya ja Tito saavuttavat veteraani-iän. Leya odotteleekin koiranäyttelyiden veteraanikehiä (se rakastaa näyttelyitä), Tito ei poistettujen kuukusten takia näyttelyihin enää pääse. Harmi sinällään, se on terrierileikkauksessaan varsin tyylikäs herrasmies. Mutta toisaalta, Tito nauttinee enemmän agilitaamisesta kuin kehän kiertämisestä. Onnittelut kultaisille kaksosillemme! Pentueen kolmas koira Mimmihän menehtyi tapaturmaisesti 3,5 vuotta sitten, mutta onnea myös Mimmille sinne jonnekin.

Maanantaina oli synttärikolmikon vuoden ensimmäinen puunauspäivä. Mortin ja Titon shampoovalinnoista minulla ei ole tietoa (paitsi, että Ronja taisi käyttää tuplahoitoaineet) eikä sillä ole niin väliäkään, kun niiden turkit kestää mitä vain - ja jos ei kestä, ajellaan lyhyeksi. Ronja pesi Leyan ensin K9 Strip off- shampoolla (yksi vaahdotus), sitten #1 All Systemsin Suoer-cleaning  Conditioning shampoolla (kaksi vaahdotusta) ja loppuun hoitoaineena Chris Christensenin Day to Day. Tässä vaiheessa voin sanoa jo Leyan turkista, että se on sähköinen. Leyan turkki tarvitsisi enemmän ryhtiä, joten sille on uuden ja sopivamman shampoon (ja hoitoaineenkin) etsiminen pohdinnassa.

Kaksoset tänään synttärilahjaostosretkellä

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Terveisiä Virosta! - Greetings from Estonia!

Maken ja kolmen koiran kanssa ollaan Terolla reissussa Rakveressä, Virossa. Tietysti koiranäyttelyiden merkeissä :) Tänään koiruudet kävivät erinomaisin tuloksin pyörähtämässä Irina Poletaevan tuomaroimassa kehässä. Leyalle Viron sert ja se oli myös VSP. Vinskille niinikään Viron sert, Vinski hävisi pu-kehässä upealle, lähes 10-vuotiaalle veteraanille ja oli siis pu2. Oosalle myös Viron sert ja Oosa oli myös VSP.

Huomenna uudelleen kehään.

Täällä on luonto jo melkoisen vihreää, mutta ei ole kauhean lämmintä. Yöllä oli vain muutama lämpöaste.

// We are on a trip with our Tero in Rakvere, Estonia. Of course because of dog shows :) Today the three dogs were in the ring with excellent results. Leya got a CAC and was BOS, Vinski got also a CAC, was beaten in the best male by a magnificent veteran and was the second. Oosa got also a CAC and was BOS.

Tomorrow we’ll be in the ring again.

Here it is quite green already, but it is not very warm. In the night there were only a couple of degrees.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Leya ja Tito 7 vuotta - Leya and Tito 7 years

A-pentueemme syntymästä tulee tänään 7 vuotta. Monenlaista on matkaan mahtunut, aika paljon ei-niin-mukavia asioita :( Eikä tämäkään aamu ilolla alkanut: Tito sairastui eilen ja tänään se on käynyt sekä fysioterapeutilla että eläinlääkärissä, joissa on selvitetty oireilun syytä. Eläinlääkäri Kaisa Wickström oli diagnosoinut Titolla kaularangan kipua, johon hoidoksi Titolle lepoa, kipulääkettä ja lihasrelaksantteja. Toivotaan, että näillä saadaan pikkukoira kuntoon. Ronjalla ja Titolla olisi ollut tulevana viikonloppuna Top Teamin valmennusleiri, mutta se jää luonnollisesti Titolta väliin. Ronja vielä miettii, ottaako jonkun toisen koiran mukaansa.

Mutta A-pennut ovat toki onnittelut ansainneet - ja samalla toivotan blogin lukijoille Hyvää Ystävänpäivää!

// Our A-litter was born 7 years ago. There has been lots of things during these years and quite much not-so-nice :( This morning didn't start with joy either: Tito got sick yesterday and today he has been to physiotherapist and veterinary to find out what the problem is. He has been diagnosed with pain in neck area and got some medicines. Let's hope that the little dog gets well with these. Ronja and Tito would have had an agility camp this weekend but naturally Tito won't participate it. Maybe Ronja goes there with another dog.

But the A-litter has deserved congratulations - and I also wish all the readers of this blog a Happy Valentine's day!

tiistai 14. helmikuuta 2017

A-pennut 6 vuotta, Uikin puunaus 3/17 ja Leyan puunaus 3/17

Sunnuntaina puunasin Uikin. Se oli viimeksi pesty Kajaanin näyttelyyn eli kuukauden pesuvälillä mentiin. Sillä oli pieniä takkunyhermiä siellä täällä, mutta ei mitään katastrofaalista. Takkujen poistoon, naaman ja hännän juuren konetukseen meni noin tunti, muuhun pesuun ja leikkaukseen ehkä pari-kolme tuntia, en katsonut kelloa kovinkaan tarkkaan. Pesussa käytin jo tutuiksi tulleita Pure Pawsin Reconstructing shampoota ja hoitoainetta. Seuraava pesu Uikilla onkin sitten toivottavasti näyttelyn pohjapesu.

Tänään A-pentueemme täyttää 6 vuotta! Leya ja Tito juhlistivat synttäreitään käymällä Ronjan kanssa lahjaostoksilla. Leya sai uuden ihanan pupulelun ja Tito ultraäänipossun :) Onnittelut kullannupuille vielä <3 Leya kävi vielä pesussakin, ei ehkä synttäreidensä kunniaksi, vaan koska minulla ei ollut muuta tekemistä suunniteltuna tälle illalle ja Leyan turkki kaipasi jo kunnostusta. Shampoo ja hoitoaine pesussa olivat samat kuin Uikilla sunnuntaina. Tuo on loistava yhdistelmä: koirien kuivausaika on huomattavasti lyhyempi kuin aiemmin käyttämilläni aineyhdistelmillä. Leyan seuraava pesu on toivottavasti sitten ihan näyttelypesu. Hui! Leya on siis tekemässä paluuta näyttelykehiin sitten elokuun 2012, jolloin se viimeksi kiersi vasenta kierrosta tosi mielessä (kaksi viimeisintä Leyan näyttelyä olivat Ruotsissa). Leyan turkinhoidon koko paketissa korvien nyppimisen ja kynsien leikkaamisen kanssa taisi vierähtää tänään kolmisen tuntia. Seuraavana pesuvuorossa onkin varmaan Oosa, jolla on takkunyhermiä siellä täällä. Myös Yoda kaipaa pesua, mutta se saa pari päivää vielä toipua tikkienpoistosta ennen pesua, sen vuoro on ehkä viikonloppuna.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää Ystävänpäivää - Happy Valentine's Day


Hyvää Ystävänpäivää kaikille blogin lukijoille! Toivotamme sitä tällä kertaa keskariperheemme kuvalla. Kiitos Sarylle loistavasta kuvasta.

Vasemmalla istuva Mortti-isä vietti perjantaina 11-vuotissyntymäpäiviään Ronjan hellässä hoivassa pizzan merkeissä. Tänään "kaksosemme" Leya (istuu tuolissa) ja Tito (makaa tuolin edessä) täyttävät 5 vuotta. Onnea, kullanmuruset! Viisi vuotta sitten meillä elettiin jännittävää päivää! Onnea myös sisarussarjan kolmannelle koiralle Mimmille sinne, minne kaikki meiltä poisotetut hyvät koirat (ja ihmiset?) menevät. Ehkä Mimmi ja Hessu ovat taas yhdessä, kuten silloin viitisen vuotta sitten. Koiraperheen äiti Yoda (seisoo oikealla) juhlii 8-vuotis syntymäpäiviään sitten huhtikuussa.

// Happy Valentine's Day to all readers of this blog. This time we wish it with a great picture of our medium-sized poodle family. Thanks to Sary for the amazing picture!

Dad Mortti, who is sitting on the left, had his 11th birthday at Ronja's and he celebrated it with a pizza. Today our "twins" Leya (sitting on the chair) and Tito (laying in front of the chair) have their 5th birthday. Happy Birthday, sweeties. Congratulations also to the third sibling Mimmi to the place where all good dogs (and people?) who have been taken away from us go. Maybe Mimmi and Hessu are there together now, as they were about five years ago. The mother of the dog family Yoda (standing on the right) has her 8th birthday in April.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Potilas - a patient


Yoda sterilisoitiin perjantaina perinteisellä avomenetelmällä OuluVetissä. Yoda on toipunut todella hyvin, se oli jaloillaan jo eilen lauantaina. Osansa nopeassa toipumisessa on varmasti sillä, että Reetta on meillä juuri nyt käymässä. Perjantaina, kun Yoda kipulääkityksestä huolimatta oli selkeästi kipeä, parhaan avun ja helpotuksen toi Reetan syli.

// Yoda was spayed on Friday. She has recovered very well and already yesterday she was quite back on her feet. An important part in her recovery plays certainly the fact that Reetta is here with her. On Friday evening when Yoda despite the pain killers was in pain the best place to be was absolutely Reetta's lap.


Nyt päätös, että toivuttuaan leikkauksesta täysin ja läpäistyään jälkitarkastuksen, Yoda muuttaa Reetan ja Kyltsi-kissan luokse Porvooseen, tuntuu täysin oikealta ja ainoalta mahdolliselta. Niin tiivis Reetan ja Yodan suhde on. Tuntuu toki kovastikin haikealta; Yodasta toivottiin Tyystilyksen kenneliin kantakoiraa. Sen ainoaksi jääneestä pentueesta meillä on omistuksessamme kastroitu Tito ja sterilisaatioleikkausta odottava Leya, pentueen kolmas koira Mimmi menehtyi tapaturmaisesti muutama viikko sitten. Eli Yodan linja on tässä.

So, the decision that when recovered completely, Yoda will move to Porvoo to Reetta and the cat called Kyltsi is totally the right one and the only possible. Reetta and Yoda has such a tight bond. But I can't help feeling melancholic; we wished Yoda to become a foundation bitch to our kennel. From her only litter we own a neutered Tito and Leya, who is waiting for to get spayed, the third dog from this litter, Mimmi, died accidentally few weeks ago. So, that's about Yoda's line.


Yoda on hieno koira, se on pieni mutta pippurinen, aina positiivinen ja aina valmiina kaikkeen tekemiseen. Harrastuskoirana se on aivan loistava. Mutta ongelmaton se ei ole: se on ehdoton kuningatar, joka määrää - tai haluaa määrätä - mitä muut koirat (ja välillä ihmisetkin) saavat tehdä. Jopa Hessua, joka kuitenkin on lauman ehdoton johtaja korkeasta iästään huolimatta, Yoda haluaa määrätä ja Pimun kanssa sillä on täysin sukset ristissä. Siksikin päätös, että Yoda muuttaa Reetan luokse ainoaksi koiraksi on varmasti oikea. Nyt keskitymme pikkukoiran kuntoon saamiseen, sitten pakkaamme sen tavarat ja viemme sen sinne minne se sydämestään kuuluu. Sitten me alamme opetella yhtä pientä, mutta suurta koirapersoonaa pienemmän koiralauman kanssa elämistä.

Yoda is a great dog, she is little but full of power and eagerness, always positive and always ready to do anything. She is absolutely a gorgeous dog to train anything with. But she has her problems: she is an absolut queen (the Queen) who tells - or wants to tell - what other dogs (and sometimes even people) are allowed to do. She gives orders even to Hessu, who despite his high age still is a pack leader, and she does not get along with Pimu at all. So, the decision that she moves to Reetta and lives there as an only dog for sure is the right one. Now we concentrate in getting her well again, then we pack her things and take her to Reetta, where her heart belongs. Then we start learning to live with a dog pack which has one small but a big person less.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Ja jos joskus syliin mustan maan, mä sua joudun kantamaan

Suuret surunvalittelut Mimmin perheelle heitä kohdanneen yllättävän ja valtavan menetyksen johdosta. Olitte paras mahdollinen perhe Mimmille; rakastitte sitä täydestä sydämestänne ja annoitte sille hienon elämän  - suurkiitos siitä!

lauantai 14. helmikuuta 2015

Synttäreitä ja agilityä - Birthdays and agility

Hyvää Ystävänpäivää kaikille blogin lukijoille // Happy Valentine's Day to all readers of my blog!

Parin kuluneen viime päivän aikana meillä on vietetty kaksia koirien synttäreitä: torstaina Mortti täytti 10 vuotta ja tänään (Ystävänpäivänä) Leya ja Tito 4. Mortti juhlisti synttäreitään ensin miesten reissulla ja kävi Maken kanssa pitsalla. Päivän myöhässä minä otin sen mukaan treenihallille, jossa se ensin kävi vapaana lenkillä Pimun kanssa ja sitten pääsi haukkumaan treenaamaan rally-tokotreenien merkeissä. Lupailin Mortille myös uimareissua johonkin väliin, toivotaan, että saadaan toteutettua.

// During past couple of days we have had to birthdays of the dogs: on Thursday Mortti had his 10th birthday and today (on Valentine's Day) Leya and Tito their 4th. Mortti celebrated his birthday by making a manly trip with Make; they went to get a pizza. A day later I took him to our training hall, where he first had a walk off-leash with Pimu and then was allowed to bark train rally obedience. I also promised to Mortti that I'll take him to swim someday. I hope it comes true.

Mortti ja pizza
"Ai mikä pizza? Sehän oli aivan liian pieni." // "What pizza? It was far too tiny."
Morttihan on varsin hyvässä kunnossa iästään huolimatta. Se on väriltään edelleen syvänmusta, sillä on paljon lihaksia, se kuulee ja näkee ihan hyvin. Ja camel bootsit vievät sitä useissa tilanteissa edelleen :)

// Mortti is in an excellent shape, despite his age. He is still pitch black, has lots of muscles, he hears and sees well. And he is still quite often wearing camel boots.

Tito juhlisti tänään synttäreitään voittamalla agilitykilpailun :) Ronja kilpaili sen kanssa kaksi starttia heille aivan oudossa hallissa. Ensimmäinen rata meni hylyksi, kun Tito ei vain malttanut pujotella kaikkia 12 keppiä, ei sitten millään. Toisella radalla samainen pujottelu aiheutti ongelmia, mutta päättäväisesti Ronja laittoi Titon lopulta suorittamaan esteen oikein alusta loppuun, tuloksena 5 ratavirhettä ja 1 aikavirhe - ja kisan voitto! (Ainoa tulos medi1 B-kisassa :)). Tito sai sitten synttärilahjaksi possunkorvia kisojen palkintopöydästä ja tarjosi niistä yhden siskolleenkin :) Ensi lauantaina Tito vaihtaakin sitten lajia - ja ohjaajaa. Minä osallistun sen kanssa kahteen viralliseen rally-tokokokeeseen. Kyllä me selviämme, Tito on hyvä. Enemmän minua jännittää Pimun osuus tuolloin.

// Tito celebrated his birthday by winning an agility competition :) Ronja had two starts with him in a hall where they have never been to. The first course was disqualified because Tito did not want to do all the weave poles in a proper way. On the second run they had also problems with poles but finally Ronja managed to get Tito right through. The result was 5 fault + 1 fault from overtime - and they won! (There were no other results but all the other participants in their class were disqualified). Tito got some snacks as a prize and gave one even to her sister :) Next Saturday Tito switches the event - and the handler. I'll take him to two competition in rally obedience. We will cope, Tito is good. I am more excited about Pimu's part there.

Illalla minä kävin Hessun, Mortin, Leyan ja Pimun kanssa meren jäällä lenkillä. Olihan mukavaa! Siellä koirilla on tilaa missä juosta ja Hessukin pysyi tosi hyvin mukana ja jaksoi, vaikka oli pimeää. Uudestaan, uudestaan!

// In the evening I took Hessu, Mortti, Leya and Pimu for a walk to the ice of sea. It was great! There is plenty of room for dogs to run and even Hessu could run nicely, though it was dark. Again, again!

Leya 4 vuotta // Leya 4 years


 <3 Suuret synttärionnittelut myös Mimmille! <3

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Uusi muotovalio - A new champion

Sunnuntaina suuntasimme Vollen keulan jälleen kohti Pelloa. Kylläpä siellä viimeisen vuoden aikana on tullut käytyäkin, tosin paikka on tuttu meille myös sillä lailla, että Make on kauan sitten opiskellut siellä parin vuoden ajan.

// On Sunday we travelled once again to Pello. During the last year we have been there several times. Though we know the town from the previous time because Make studied there once about two years.

Tällä kertaa kuitenkin suuntasimme - jälleen - koiranäyttelyyn. Meidän koirista mukaan oli ilmoitettu Pimu ja Tito. Tuomarina kaikille villakoirille oli Nina Karlsdotter Ruotsista, joka oli arvostellut Hessun Överkalixissa 2011. Isovillakoiria oli ilmoitettu näytille kuusi kappaletta, viisi oli paikalla (yksi uros ja neljä narttua). Kaikki saivat SA:n ja Pimu jäi paras narttu -kehässä neljänneksi (sert meni kakkoselle), joten ei siitä sen enempää. Paitsi arvostelu, joka oli varsin hyvä ja ihan Pimun näköinen. Tosin viimeinen lause hieman hymyilyttää: Pimu roikkui enemmän hihassani kuin juoksi asiallisesti :) : "Feminin huvud med bra mejsling. Hakan borde vara mer markerat. Bra öron & ögon, utmärkt hals, bra överlinje. Svansen borde bäras lite rakare. Bra kropp & proportioner. Bra benstomme, fina fötter, välvinklad & välgående. Utmärkt tätt päls, fina, långa snören. Välpresenterat." Tulos siis AVO ERI, AVK 2, SA, PN4. Kuvat á la Ronja: suurkiitos niistä!

//  This time we went to a dog show in Pello. We had registered Pimu and Tito there. The judge for all poodles was Nina Karlsdotter from Sweden, who had judged Hessu in Överkalix, Sweden in 2011. There were five standard poodles in the show, one male and four females. All got a CQ and Pimu was 4th in the Best Female, so no CAC for her this time. Here her critique,s where the last sentence was funny: the most of the time Pimu hung on my sleeve :): "Feminine head, well chiselled. Chin should be more marked. Good ears and eyes, excellent neck, good topline. Tail should be carried straighter. Good body & proportions. Good bones, fine paws, well angulated & well moving. Excellent, thick coat, fine, long cords. Well presented." Pimu got EXC, AVK2, CQ, BF4. Thanks to Ronja for the pictures!



Keskikokoisia uroksia oli paikalla neljä kappaletta, näistä Tito ainoana avoimessa luokassa, muut olivat nuorempia. Siinä Titoa kehään viritellessäni tajusin yhtäkkiä, että yksikään uros ei ollut saanut SA:ta! Kuitenkin tuomari oli isovillakoirille jakanut SA:ta varsin avokätisesti. Jännitys nousi suunnattomasti. Tito käyttäytyi kehässä äärettömän asiallisesti ja esiintyi hyvin. Titon arvostelu: "Fint mejslat huvud. Välmarkerat haka. Bra ögon & öron. Utmärkt hals & överlinje. Svansen ok. Välutvecklad kropp. Bra benstomme. Harmoniskt vinklad. Spänstig steg. Riklig päls, kvaliten ok, rätt bra spänst, bra färg. Välpresenterat." Tällä irtosi AVO ERI, AVK 1, SA, PU1 SERT, VSP ja FI MVA! Vau! Vähän minun piti pidätellä henkeä, kun kehäsihteeri sanoi Titon saatua SA:n, että sitten parhaan uroksen valinta. Säikähdin, että näinkö minulta oli jonkun koiran tulos mennyt ohi silmien :) Mutta ei: meidän uusi valiomme, ensimmäinen ikioma-kasvatti-valio oli totta! Jess! Tämä on ollut melkoinen projekti kaiken lihasmassan kasvatuksen ja toistuvien turkinhoitosessioiden kanssa, mutta nyt Tito on valio! Kiitos koko tiimillemme! Pimun kanssa jatketaan edelleen näyttelyiden kiertämistä, Tito on seuraavan kerran esillä Oulussa pidettävässä villakoirien erikoisnäyttelyssä toukokuussa. Muita näyttelytavoitteita meillä ei sen varalle Suomessa tällä hetkellä ole.

// There were four medium-sized poodle males participating. Tito was the only one in the open class, the others were younger. When I was preparing Tito for the ring I suddenly realised that none of the males had got a CQ! And I knew that the judge had given several CQ:s to standard poodles. So, I was pretty excited when entering the ring. Tito behaved extremely nicely and performed well. His critiques: "Nicely chiselled head. Well marked chin. Good eyes and ears. Excellent neck and topline. Tail ok. Well developed body. Good bones. Harmoniously angulated. Sassy step. Rich coat, quality ok, pretty good elasticity, good colour. Well presented." And he got EXC, AVK1, CQ, BM1, CAC, BIM and FINNISH CHAMPION! Vow! I was very excited when Tito had got his CQ and the secretary said that now we'll choose the best male. I thought I had missed another male's CQ :) But no! Now we have a new champion, my first myself bred champion is real now! This has been quite a project with exercising Tito a lot and taking continously care of his coat. But now he is a champion! Thanks for our whole team! Pimu will be taken to shows still, but for Tito we have planned the poodle speciality in our home town as an only show in Finland.


Tito sekä ROP-koira Soltar's Fire N' Brimstone
FI MVA Tyystilyksen Armas Valentino <3

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Synttäreitä ja Hyvää Ystävänpäivää - Birthdays and Happy Valentine's Day

Mortilla on tänään synttärit. Se täyttää jo 9 vuotta! Mortti on loistavassa kunnossa, tosin alaleuan väristä näkee, ettei kyse ole enää ihan nuoresta koirasta ja lisäksi näkö on ehkä vähän heikentynyt.

// Mortti has his 9th birthday today! He is in splendid shape, only the colour of his lower jaw reveals that he is no longer a young dog.

Perjantaina Leya, Tito - ja tietenkin myös Mimmi - viettävät 3-vuotissynttäreitään! Suuret onnittelut koko kolmikolle! Titolle Ronja on ostanut lahjan, tänä vuonna vaikuttaa siltä, että meillä asuvat koirat jäävät ilman juhlallisuuksia. Mortti ei edes saanut himoitsemaansa pitkää lenkkiä tänään :(

// On Friday Leya, Tito - and of course also Mimmi - will have their 3rd birthday! Congratulations for all of them! Ronja has bought a present for Tito, unfortunately it seems that the dogs living with us won't be celebrated this year. Mortti didn't even get a long walk which he would have wanted.

Perjantaina vietetään myös Ystävänpäivää. Hyvää Ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille! Alla Ronjan kokoama ystävänpäiväkortti.

// It is also Valentine's Day on Friday. Happy Valentine's Day to all the readers of my blog! Here is our Valentine's Day card.



perjantai 15. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä (A-pennut 2 vuotta) - Valentine's Day (A-litter 2-yrs)

Eilen Ystävänpäivänä vietettiin ainokaisen pentueemme kaksivuotissyntymäpäiviä. Juhlistimme päivää käymällä kimppalenkillä Mimmin kanssa Rajahaudan Letonniemessä. Tai siis meidän koirista lenkille osallistuivat pentueen isä Mortti, emä Yoda, suuren urakan pentujen kasvatustyössä tehnyt Hessu sekä tietysti pentueesta Leya. Kylläpä koirilla oli hauskaa lenkkeillä vapaana yhdessä! Mimmi esitteli meille myös hienoja jäljestystaitojaan ;) Tito vietti syntymäpäivänsä Ronjan kainalossa sekä leikkimällä ystävänsä Nemon kanssa.

// Yesterday, on Valentine's Day, our only litter had their 2nd birthday. We celebrated it by going for a walk together with Mimmi from the litter. I had with me Mortti, sire of the litter, Yoda, the dam, Hessu, who had a huge influence in raising the puppies and of course Leya from that litter. The dogs really had fun running free altogether! Mimmi also showed us how good she is at tracking ;) Tito spent his birthday with Ronja and playing with his friend Nemo.

Mimmi umpihangessa
// Mimmi in deep snow
Siskokset // Sisters

perjantai 8. helmikuuta 2013

Mimmiä tapaamassa - Meeting Mimmi

Oikeastaan tämän postauksen otsikko pitäisi olla Mimmejä tapaamassa, mutta mennään nyt tällä ;)

// Actually the headline of this text should be Meeting Mimmis but let's just have it this way ;)

Keskiviikkona Tuija ja isovillakoira-Mimmi tulivat meille tänne maalle ja kävimme yhdessä lenkillä. Minä valitsin laumasta mukaan nuoremmat pojat ja Pimun eli koiraväkenä mukana olivat Mortti, Tito, Pimu ja tietysti Mimmi. Hyvin meni lenkki tuolla porukalla ja mukavaa oli. Tästä voisi tehdä vaikkapa joka viikkoisen tavan, vai mitä?

// On Wednesday we had a visit here at the countryside from Tuija and Mimmi the standard poodle and made a walk in the forest together. I took the younger males and Pimu with me, so we had canines Mortti, Tito, Pimu and Mimmi sharing the walk with us. It went nicely and we had fun. We could have this as an every week habit, couldn't we?

Eilen meidän keskikokoisilla villakoirilla oli perhepäivä. Menimme tapaamaan sisarusparven kolmatta koiraa eli Mimmiä. Tuija vei keskiviikkona Ronjan ja Titon kaupunkiin, joten hain ensin Titon Ronjan luota ja sitten Mimmiä tapaamaan. Voi että sisaruksilla oli hauskaa! Ensin Leyan piti vähän näyttää pikkusiskolleen (Leyahan syntyi sisarusparven ensimmäisenä), että kukas se oikein määrääkään, mutta sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Morttikin intoutui välillä juoksemaan lastensa kanssa, kun Yoda taas enimmäkseen seisoskeli minun takanani sen näköisenä, että "tämä ei ole yhtään kivaa". Tito ja Mimmi ovat kyllä ihan samanlaisia luonteiltaan: kaikki ihmiset vaan ovat aivan mielettömän ihania! Leyakin tykkää vieraista ihmisistä enemmän kuin vanhempansa, mutta ei kuitenkaan yllä samalle tasolle sisarustensa kanssa.

// Yesterday our medium sized poodles had a family day. We went to meet the third of the siblings, in other words, Mimmi. Tuija took Ronja and Tito back to the town on Wednesday, so I first picked up Tito from Ronja's and drove then to meet Mimmi. Vow, the siblings really had fun! In the beginning Leya had to show her little sister (Leya is the first born in the litter) who is the one who decides but after that there was plenty of speed and dangerous moments. Mortti also ran a bit with his children but Yoda stood mostly behind my back as telling "this is not fun at all". Tito and Mimmi really have same kind of nature: they just love everyone! Leya also likes strangers more than her parents but not as much as her siblings.

Leya (vas) ja Mimmi painimatsissa
// Leya (on left) and Mimmi wrestling
Leya hyppää Mimmin yli
// Leya jumping over Mimmi
Siskokset painivat, veli katselee taustalla
// Sisters are wrestling, brother looks at them

torstai 31. tammikuuta 2013

Titon kuulumisia & lenkillä - Tito and walking the dogs

Tito tuli meille eilen pesulle. Sen edellisestä pesusta oli kulunut 2,5 viikkoa ja turkissa oli vain pari pientä takkua panta-alueella, eikä edes Titolle tyypillistä vanua noussut harjatessa. Jee! Sen turkin kanssa kyllä selvitään, vaikka se asuukin Ronjan luona, eikä Ronja turkkia hirveästi hoida, näin on sovittu.

// Tito came yesterday to us for a bath. It was 2,5 weeks since he was washed previous time and he had only couple of small tangles in the neck where the collar is kept and I did not even get for him typical cotton out of his coat. Yes! We will make it with his coat, although he lives at Ronja's and Ronja does not groom him that much, we have agreed that.

Toinen parannus Titon suhteen on, että se on lopettanut (tai ainakin vähentänyt) ulinaansa kun jää yksin! Eilen menin hakemaan sitä eikä Ronja ollut kotona. Kerrostalon tuulikaapissa kuuntelin, että voi ei, Tito ulvoo ja täysillä. Suljin tuulikaapin sisäoven ja ääni loppui. Avasin uudelleen, ääni kuului, suljin, se loppui. Tajusin, että se olikin tuuli, joka ujelsi tuulikaapissa :) Kävelin hitaasti Ronjan kerroksen - enkä kuullut Titon päästävän äännähdystäkään!

// Another thing that is getting better with Tito is that he has finished (or at least reduced) whining when he is left alone. Yesterday I picked him up when Ronja was not at home. In the entry of the block of flats I thought I heard him howling a lot. Then I shut the inner door of the entry and did not hear anything. Opened the door and heard howling, shut it again - and nothing. I realised that it was the wind howling in the entry ;) So I walked slowly to Ronja's floor - and did not hear anything!

Tänään kävin koiralauman kanssa lenkillä (kuten aina aamuisin :)) Muistan, että kun kuulin, että Virpiniementien varteen rakennetaan pyörätie, pohdin, että kukahan sitä käyttää ja kuinka paljon (tien varressa kun ei - vielä - ole juurikaan asutusta). Mutta ai että se on hyvä paikka päästää koiralauma valloilleen! Piiiitkästi suoraa tietä, jossa näkyvyys on hyvä, ei muita kulkijoita ja näin talvella vielä lumivalli estää tehokkaasti koirien ryntäilyn vieressä kulkevalle autotielle. Useimmitenhan ulkoilutan koirat näin talvisin lähistöllä olevalla pellolla, mutta nyt kun meillä plusasteita, ajattelin, että tuosta pyörätieltä, joka kuitenkin on joskus aurattu, tarttuisi koirien turkkeihin vähemmän lunta. Vähemmän tai vähemmän, paljon sitä kuitenkin tarttui ja esimerkiksi Hessun liikkumista esti tehokkaasti sellainen pienen melonin kokoinen lumipallo, joka kasvoi sen toiseen takajalkaan. Haluan pakkaset takaisin!

// Today I took the dog pack for a walk (as every morning ;)). I remember that when I heard that they were going to build a cycleway along a way near us, I thought that who would use it and how much (there is not that many houses along that way). But vow, it is a great place to let a dog pack run free! A long straight way with almost nobody else using it and in the winter time even a snow wall preventing the dogs to run on the  motor road beside. Mostly in the winter I take the dogs on the huge field nearby but because we now have plus grades I thought they would have less snow in their coats when running on the cycleway which has been ploughed some day. Less or less, there was plenty of snow anyway and for example Hessu had a snowball of little melon size in his hindleg. I want frost back!

Tito repii puunoksaa, Pimu (on se koira, ei karhu ;)) avustaa
// Tito and a branch, Pimu (it is a dog, not a bear ;)) assisting

Pyörätien hyötykäyttöä
// Using a cycleway
Huomenna Tito ja Leya tapaavat ehkä sisarensa Mimmin. Tito ei olekaan siskoaan nähnyt sen jälkeen kun kumpikin muutti reilun 8 viikon ikäisenä omiin koteihinsa. Uskon, että leikki maistuu sisaruksille hyvin!

// Tito and Leya will probably meet their sister Mimmi tomorrow. Tito has not seen her since they both left for new homes at the age of 8 weeks. I believe that the siblings will love to play together!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi 2012 - Year 2012

Mitähän meille tapahtui kuluneena vuotena? Ainakin koiralauma lisääntyi, ehkä hieman yllättäen 1,5 koiralla, kun Pimu muutti meille ja Tito palasi puoliksi takaisin synnyinkotiinsa.

// How was our year 2012? At least we got addition to our pack with 1,5 dogs, maybe unexpectedly, when Pimu moved to us and Tito came in half back to the place where he was born.

Tammikuussa A-pentueemme Leya ja Tito tekivät näyttelydebyyttinstä virallisissa luokissa Kajaanin Tamminäyttelyssä. Titolle JUN ERI JUK 2 (vuoden aikana se sai vielä monta eriä lisää) ja Leylle JUN ERI JUK 3 (Leyalle vuoden aikana myös lisää erejä, sekä muutama eh ja Ruotsista jopa SA:kin). Tito jatkaa näyttelyuraansa tänä vuonna, Leya on toistaiseksi karvankasvatustauolla (joka päättyy tuskin koskaan, sen verran "hyvin" Pimu hommansa Leyan hovitrimmaajana hoitaa).

// In January Leya and Tito from our A-litter debuted in an official class in a dog show. They both got EXCellent in Kajaani. Tito got many excellents more during the year, Leya also some, but in addition also vg:s but even a cq (in Sweden). Tito will continue his show career this year, Leya has a break to try to grow her coat (she has a "too good" groomer: Pimu).

Helmikuussa Mortti täytti 7 vuotta ja Leya 1 v.

// In February Mortti had his 7th birthday and Leya her 1st.

Leya (vas.) ja isänsä Mortti // Leya (on left) and her father Mortti
Samassa kuussa vietettiin ilonhetkiä, kun sekä Leya että Tito saivat terveystarkastustulokset

// In that month we had the joy to get results for Leya's and Tito's health checks

- lonkat // hips A/A
- kyynärät // elbows 0/0
- polvet // knees 0/0
- silmät // eyes terveet // healthy

Myös uutiset sisarusparven kolmannen koiran Mimmin kuntoutumisesta legg-perthes -leikkauksesta ilahduttivat pitkin vuotta. Mimmin perhe tykkää koirastaan todella paljon ja erityisesti sen erittäin sosiaalinen luonne on heille suuri ilonaihe.

// Also reports which we got during the whole year about Mimmi's (the third puppy in this litter) rehabilitation after the legg-perthes -operation delighted us. Mimmi's family likes their dog a lot and especially they fall for her extremely social temper.

Maaliskuun alussa Hessu oli Enon ryhmänäyttelyssä BIS-VET3! Loppukuusta sen tytär Pimu muutti meille. Pimu tuli aluksi koeajalle, sen jälkeen siitä tehtiin sijoitussopimus eli kunhan Pimu on joskus tulevaisuudessa tehnyt pennut kasvattajalleen, se siirtyy meidän omistukseemme.

// In the beginning of the March Hessu was BIS-VET3 in a group show. In the end of the month his daughter Pimu moved to us.
Pimu pian meille tulonsa jälkeen // Pimu shortly after she arrived to us.
Huhtikuussa Yoda täytti 4 vuotta. Vuoden aikana se harjoitteli Reetan kanssa ahkerasti agilityä ja kirmasi kilpailuissa 12 starttia. Näistä neljä kertaa tuloksena 0, lisäksi yksi voitto, harmittavasti tuolloin 1,25 sekuntia yliaikaa.

// In April Yoda had her 4th birthday. She trained agility with Reetta the whole year and ran in competitions 12 times. She made four clear rounds and won once. What a pity that they got 1,25 secs overtime on that course.
Yoda - Haukiputaan Kennelkerhon vuoden 2011 agilitykoira // Yoda the nr 1 agilitydog of our local dog club

Touko-kesäkuussa Leya aloitteli agilityä Maken kanssa. Minä harjoittelin Pimun kanssa tottelevaisuuden alkeita Annen koulutuksessa. Kiitos Anne, sinä olet hyvä kouluttaja! Me nautimme Pimun kanssa jokaisesta treenikerrasta.

// In May- June Leya started practising agility with Make. I trained basics of obedience with Pimu. Thank you, Anne, you are a good instructor! We enjoyed every time.
Tokoilua Pimun kanssa // Training obedience with Pimu
Myös Mimmi osallistui samalle kurssille ja kyllä vain sekin on hyvä harrastuskoiran alku.

// Mimmi took part in the same course. She is also an excellent dog to train with.

Mimmi
Kesä-elokuussa Leya oli koiristamme ahkerin näyttelynkiertäjä: sillä oli 7 näyttelyn putki.

// In June-August Leya was shown in seven dog shows.

Leya
Hessu kävi kuudessa näyttelyssä ja se sijoittui puolessa niistä paras uros -kilpailussa.

// Hessu went to six shows and was placed among 4 best males in three of the shows.

Hessu Rovaniemi kv:ssa // Hessu in Rovaniemi int
Heinäkuun alussa Hessu täytti 11 vuotta!

// In the beginning of July Hessu had his 11th birthday!

Hessu 11 vuotta
Kolme päivää isänsä synttäreiden jälkeen, Pimu täytti 1 vuotta. Heinäkuussa seuranamme oli myös ihania ihmisiä niin Norjasta kuin Orimattilastakin. Kiitos ystäville yhdessä vietetystä ajasta!

// Three days after her father's birthday Pimu had her 1st birthday. In July we had also lovely guests from Norway and Orimattila. Huge thanks for the friends for the time we spent together!

Diane ja vastatrimmattu Tito
Syyskuun alussa kävimme vastavierailulla Orimattilassa: Reetta osallistui Yodan kanssa seudulla järjestettyjen nuorten SM-kisojen agilityn karsintaan.. Samalla reissulla Reetta kisasi Yodan kanssa rally-tokon epävirallisessa kokeessa ja minä sain rally-tokokärpäsen pureman. Syyskuussa Yoda myös luonnetestattiin (+ 80 p, tulos olisi hyväksytty, mikäli villakoirilla sellaisia olisi).

// In September we made a visit to Orimattila. Reetta took part in an agility competition and unofficial rally obedience competition both with Yoda and I was bitten by a rallyfly. In September Yoda was also mentaltested (the result +80 p; passed if it would be possible for the poodles).

Yoda luonnetestissä // Yoda in mentaltest

Samassa kuussa myös Pimu kävi terveystarkastuksissa loistavin tuloksin

// Pimu had also her health checks that month and got great results:
- lonkat // hips A/A
- kyynärät // elbows 0//0
- polvet // knees 0/0
- silmät // eyes terveet // healthy

Myös Pimun emä Doris luonnetestattiin syyskuussa. Tulos +176 pistettä (tämä olisi myös hyväksytty tulos). Doris hurmasi tuomarit, jotka sanoivat nauttineensa siitä kaikilla aisteillaan.

// Pimu's mother Doris was also mentaltested in September. Her result is + 176 points (also this would be "passed"). Doris charmed the judged who said that they had enjoyed of Doris with all senses.

Doris ja toinen tuomareista // Doris and one of the judges
Loka-marraskuussa osallistuin Mortin kanssa rally-tokon voittajaluokan kurssille, vaikka emme olleet lajia aiemmin varsinaisesti ollenkaan harrastaneet. Eipä haitannut meidän menoamme, Mortti oli todella hyvä!  Myös liikkeet oikean puolen seuraamisesta onnistuivat todella hyvin. Lokakuussa Reetta osallistui Yodan kanssa rally-tokon alokasluokan kokeeseen ja sai hyväksytyn tuloksen. Pimu aloitteli agilityn harrastamista Reetan kanssa.

// In October-November I had a rally obedience course on excellent level with Mortti. We had not even trained novice level seriously. But it did not matter, Mortti was extremely good! He could even do well the things from the foot on right side. On October Reetta and Yoda competed in novice class of rally obedience and were qualified. Pimu started to train agility with Reetta.

Lokakuun lopussa Tito tuli meille hoitoon ja noin kuukautta myöhemmin se siirtyi minun ja Ronjan yhteisomistukseen. Pääasiallisesti Tito asuu Ronjan luona, mutta viettää aikaansa myös meidän laumamme jatkeena.

// In the end of October Tito came to us first for a visit but about a month later me and Ronja bought him back. Primarily he lives with Ronja but spends also time with our pack.

Tito joulukuussa // Tito in December
Joulukuussa minä osallistuin sekä Mortin että Yodan kanssa rally-tokon alokasluokan kokeeseen. Kummallekin hyväksytty tulos loistavin pistein. Pimun veli Bruno kävi luustokuvissa tuloksin lonkat B/A, kyynärät 0/0.

// In December I competed in novice class of rally obedience with both Mortti and Yoda. The both got a qualified result with great points. Pimu's brother Bruno had hip- and elbow-x-rays with good results: hips B/A, elbows 0/0.

Näin kirjattuna meidän vuotemme näyttää varsin mukavalta. Surua on tuottanut Mimmin edellisvuonna diagnosoitu sairaus, vaikka sen kuntoutuminen onkin edennyt oikein mukavasti. Huolta tuotti syksystä Titon tilanne, joka lopulta ratkesi onnellisesti, kun Ronja halusi siitä koiran itselleen.

// As written this way our year seems pretty nice. Although we had sorrow about Mimmi's disease which was diagnosed in the previous year although her rehabilitation went very nicely. In the autumn we worried about Tito's situation which was finally solved luckily because Ronja wanted to have Tito as her own dog.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Titon paluu ja muita kuulumisia - Tito came back and other news

Viime viikolla Tito (Leyan veli siis) palasi takaisin omistukseeni. Itse asiassa omistan sen yhdessä meidän Ronjan kanssa ja eilen Tito muuttikin Ronjan luokse kaupuniin, jossa Mortti-isä on aluksi sen seurana. Tito viipyi meillä reilun neljä viikkoa. Mukava koira, hyvin isänsä kaltainen luonteeltaan ja ehkä olemukseltaankin, on vain kauttaaltaan isäänsä pienempi. Olemme lenkkeilleet tosi paljon näiden neljän viikon aikana sekä ahertaneet Titon turkin parissa. Tarkoitus olisi ilmoittaa Titoa keväälle muutamaan näyttelyyn. Mortti on ollut melkein koko Titon meillä oloajan Ronjan luona, mutta sunnuntaina hain sen meille pesuun ja trimmattavaksi. Eilen kävin lauman kanssa lenkillä Isoniemessä, paitsi Pimu juoksuisena oli kotona. Alla kuva porukasta.

// Last week I bought Tito (Leya's brother) back. Actually I own him together with our daughter Ronja and yesterday Tito moved to town to live with Ronja. He has his father as company for the beginning. Tito stayed with us for about a month. He is a nice dog, much like his father, just smaller all over. As Tito stayed with us we made long walks and worked hard with his coat. We plan to take him to some dog shows during the springtime. When Tito staeyd with us, Mortti was in the town with Ronja but on Sunday I took him home for washing and grooming. Yesterday I even took the pack to the woods for a walk, only Pimu who is in heat, stayed at home. Picture of the pack:

Vas. Yoda, Leya, Leyan takana Hessu, Tito, taustalla seisomassa Mortti
// From left Yoda, Leya, Hessu is sitting behind Leya, Tito and Mortti is standing in background
Pimu perehtyy edelleen agilityn saloihin. Se on kyllä ihana koira - lukuunottamatta sitä, että se tappelee mielellään Yodan kanssa ja kiusaa pienempiä koiria. Eilen Pimu kävi yksin lenkillä ja sai onneksi leikkiä hetken aikaa suloisen Madden (portugalinvesikoira) kanssa. Pesin ja auoin Pimun turkin viime viikolla. Harmi vain, että nyt on valoisaa niin vähän aikaa päivästä, ettei kuvia ehdi ottaa. Pimun nyörit alkavat kuitenkin jo lähestyä 10 cm:n pituutta!

// Pimu has still the starting course of agility on. She is a lovely dog except that she likes to fight with Yoda and to tease smaller dogs. Yesterday I took Pimu for a walk alone and luckily we meet the cute Madde (a portuguese waterdog) in the woods and Pimu could play a while with her. I washed and groomed Pimu last week. It is a pity that it is so dark here now that one has not enough time to take pictures but Pimu's cords are close to 10 centimetres now!

Minulla ja Mortilla on vielä yksi rally-tokokerta jäljellä. Kotioloissa olen myös treenaillut jonkun verran, tosin muiden koirien kanssa, koska Mortti on ollut Ronjan luona. Nyt alkaa hahmottua keiden koirien kanssa osallistun kokeeseen ensi kuussa. Toivottavasti Anne lähtee kaveriksi! Keväällä OKK ilmeisesti järjestää rally-tokon alkeiskurssin ja mietin kuumeisesti kenet nuorista koirista veisin sinne. Titollekin kun pitäisi jotakin aktiviteettia saada aikaiseksi. Aiemmassa kodissaanhan se on harrastanut agilityä.

// Me and Mortti have one training of rally-obedience left. I have even trained at home a little, but with other dogs. I suppose I know now which dogs I will take to a test next month. I really hope Anne will join us! There will propably be a possibility to train the basics of rally-obedience in the spring. I am hardly considering who of the young dogs I will take to that course. We should also offer some activities to Tito. In his previous home he has trained agility.

Reetta treenaa Yodan kanssa agilityä ja he ovat todella hyviä! Harmi vaan, ettei neiti nirppanokkaa saa kisaamaan mihin tahansa. On oppinut nyt niin hyvälle, että on tarkka alustasta ja hallista mihin suostuu lähtemään.

// Reetta and Yoda train agility and they are extremely good! What a pity that Reetta does not want to compete anywhere. She is very picky about the ground and the hall.

Kotona on nyt varsin rauhallista, kun paikalla on vain neljä koiraa. Hessu-vanhus ja kolme narttua, joista kaksi on juoksussa (myös Leya).

// It is very peaceful at home now because we have only four dogs here. Hessu the senior and three females of which two are in heat (even Leya).

torstai 26. heinäkuuta 2012

Mimmin luona kylässä - Visiting Mimmi

Tiistaina kävimme Leyan siskon Mimmin (Tyystilyksen Amorin Apulainen) luona kylässä. Mimmihän jouduttiin leikkaamaan legg-pertheksen  takia marraskuussa. Nyt Mimmille kuuluu tosi hyvää! Sen perhe on tehnyt todella hyvää työtä Mimmin kuntouttamisen suhteen eikä Mimmistä huomaa ollenkaan helposti, että sille on tehty noinkin suuri leikkaus. Se ravaa yhtä hienosti kuin mikä tahansa villakoira!

Leya oli mukana siskoaan tapaamassa ja ai että siskoksilla oli hauskaa. Ne juoksivat pitkin pihaa, kinastelivat leluista, söivät yhdessä puruluita ja pyysivät vuorotellen toistaan leikkimään :) Myös sisällä ne käyttäytyivät oikein kivasti. Toivottavasti siskokset tapaavat taas pian uudelleen.

// On Tuesday we visited Leya's sister Mimmi (Tyystilyksen Amorin Apulainen). Mimmi, as readers perhaps remember, had a legg-calve-perthes operation in November. Now she is doing just fine! Her family has done a huge job when rehabilitating her and mostly one cannot even see that she has had such a big operation. She trots as beautifully as any poodle!

We had Leya with us and the sisters had fun. They ran around the yard, argued about toys, ate chewing bones together and asked in turns another one to play :) They behaved nicely even indoors. I hope that the sisters meet each other soon again.

Mimmi kävelee kohti uutta seikkailua, Leya keskittyy luun syömiseen // Mimmi walking, Leya chewing a bone

- Kävimme myös vähän kokeilemassa jäljestystä tyttöjen kanssa. Se ei mennyt ihan putkeen, teimme epähuomiossa jäljet turhan lähelle toisiaan, eikä niiden ajaminen onnistunut ihan kaikkien oppien mukaan. Toisaalta tytöt olivat jo myös vähän väsyneitä yhdessä puuhailusta, joka varmasti vei osan keskittymiskyvystä. Mutta toivottavasti Mimmin perhe sai vähän ajatuksia miten jäljestystä voisi Mimmin kanssa harjoitella.

// We tried even tracking a little. It did not go that well, we accidentally made the tracks too near each other and it was not for dogs easy to follow them. On the other hand, the girls were already a bit tired of playing, so their concentration was not at the best. But I wish Mimmi's family got an idea how to train tracking with Mimmi.

Kyllä Mimmi on kuvassa, siellä liinan päässä ;) // Mimmi at the end of the leash
Loppuun vielä kuva Mimmistä. Kuva on otettu alkukesällä olleen villakoirien tottelevaisuuskurssin aikaan.

// And still a picture of Mimmi. This is taken during the obedience course for poodles which was held in the early summer.