Koiria (kaikkia) on siis pesty viime pesupäivityksen jälkeen monta kertaa, en sitten jaksanut pitää niistä lukua :/ Eilen kuitenkin pesin Uikin ja siitä nyt päivitys oman muistin tueksi. Uikin turkki on todella haasteellinen (tai no, sekin on suhteellista, ei se niin haastellinen ole kuin Hessulla oli aina tai Pimulla oli Uikin ikäisenä) ja siksi kokeilin vaihteeksi varovasti vähän uusia aineita.
Aluksi siis tunnin ajan auoin takkuja, joita oli eniten tietysti juuri siellä, mihin pitäisi saada pitkä turkki. Voi kääk. Turkin aukomisen jälkeen föönasin Uikista pois kaikki mahdolliset irronneet karvanpätkät samalla tarkastaen, että turkki olisi takuton (ei muuten ollut). Pesin Uikin ensin K9 Strip Off -shampoolla yhden kerran, sitten kaksi vaahdotusta Pure Pawsin Reconstructing -shampoolla. Hoitoaineena käytin tällä kertaa Chris Christensenin Day to Day:tä, koska mielestäni Uikin turkki oli paikoitellen tosi kuiva. Tämä oli siis aivan uusi aine Uikin turkkiin laitettuna, Titolle käytin sitä kun se oli näyttelyturkissa.
Tällä hetkellä Uikin turkki tuntuu todella hyvältä, toivottavasti se pysyisi takuttomana edes viikon :/
Uikki eilen |