Viikonloppuna Oulun Seudun KAS järjesti agilitykisat ihan kotinurkillamme Virpiniemessä. Ilmoitin Pimun sinne lauantaille, sekä agi- että hyppyradalle (ilmoittautuessani en tietenkään tiennyt, että meillä oli jo se hyppynolla ;)). Oli aika herkkua lähteä kisapaikalle juuri ennen kuin siellä piti olla ;) Ja kun tällä kertaa meidän lähtönumeromme oli ykkösluokkalaisista aivan vihoviimeisinä, ei ollut kiirettä verryttelynkään kanssa.
Agiradan rataan tutustumisessa ja sen jälkeen paikalla oli runsaasti täysin epätoivoisia ykkösluokan koirien ohjaajia. Tuomari Vesa Sivonen oli tehnyt todella vaativan radan, se oli näille leveysasteille ennen kuulumattomattoman vaikea ykkösluokkaan. Kun oli yhdestä "väännöstä" selvinnyt, piti seuraava vääntö jo olla valmiina. Kun lähdimme Pimun kanssa makseista viimeisenä radalle, makseissa oli vain kaksi tulosta (mineissä ja medeissä ei juuri enempää). Meille tulos: 15 vp ja reilu 1 sekunti yliaikaa. Ei yhtään virhettä kontaktiesteiltä, vaikka kaikki kontaktit olivat radalla. Viimeisen esteen Pimu kielsi, koska olin jo niin uuvuksissa, että jäin liikaa jälkeen. Tällä irtosi kisasta 2. sija! Vaikka tuloksessa sinällään ei juhlimista ole, niin kyllähän se antoi itseluottamusta: vaikka rata on todella vaikea, meillä on mahdollisuuksia selvitä siitä!
// Last Saturday me and Pimu took part in two agility competitions: one agility and one jumping course. The judge Vesa Sivonen had designed very demanding and tricky courses; there were several desperate handlers in the walk-through, especially in one for the agility course. This time our turn was to start as the last of all competitors in the class 1. When we set off to the agility course only two participants in large had got a result. We made it also, 15 faults and about 1 second overtime. No faults on the contact obstacles though all of them were there on the course. We were 2nd! It gave me a lot of confidence: it is possible for us to make it, even if the course is very difficult!
 |
| kuva Markku Ollila |
Hyppyrata ei tuntunut niin vaikealta, vaikka kyllähän siinäkin piti tietää mitä milloinkin seuraavaksi tekee. Kun lähdimme radalle, makseissa oli vain yksi tulos (medeissä tuli kaikkiaan se yksi tulos). Meille myös tulos, 10 vp (5 vp pujottelusta, voi kääk, siihen pitää panostaa kunnolla sekä kolmanneksi viimeisen riman pudottamisesta; noissa kummassakin valssasin myöhässä Pimun tielle) ja ihanneaikakin alittyi 2,1 sekuntia. Tällä tuloksella olimme myös tässä kisassa toisia.
// In the walk-through the jumping course did not feel that difficult, though one had to know all the time what to do next. When we went to the course, there was only one result in large. We got also a result: 10 faults (5 for weave poles: we really have to work on them) and our time was 2,1 secs under the standard course time. Also this time, we were 2nd.
 |
| kuva Markku Ollila |
Agilityosuuden loppuun vielä Pimu viime viikon tiistain OKK:n kisoista Jarmo Riston kuvaamana. Tuo kuva on vaan aika hauska :)
// For the end of agility part in this text a picture of Pimu from the competition last Tuesday taken by Jarmo Risto. I just like the picture!
 |
| kuva Jarmo Risto |
Muutama viikko sitten kävin OSTY:n järjestämällä mejä-luennolla. Tämähän on laji, jota minun koirani eivät olleet vielä kokeilleet, mutta esimerkiksi Ruotsissa on useita villakoiria, jotka ovat jopa valioita tässä lajissa. Eilen oli sitten käytännön kokeilun vuoro. Olisin halunnut ottaa kokeiluun Pimun, mutta koska järjestäjät varoittivat, että metsässä saattaa olla punkkeja, valitsin Leyan. Pimun turkistahan on todella todella vaikea löytää punkkeja. Toki Leyallekin sitten laitettiin iltaa varten punkkikarkotetta.
Leya on muutaman kerran ajanut ihmisjälkeä ja tehnyt työtä ihan ok. Eilen pariksemme tulivat tutut Taina ja Sulo. Homma siis meni niin, että ensin meille näytettiin miten jälki tehdään, sitten mallikoira ajoi jäljen ja sitten teimme vastaavat hommat pareittain. Kokeessahan jälkien annetaan vanheta ilmeisesti vähintään 16 tuntia, nyt ne käytännön syistä ajettiin melkein saman tien. Taina teki Leyalle ei-mitenkään-pitkän jäljen, ihan toiveitteni mukaisesti. Alun makauksella Leya oli ihmeissään siinä olleesta verestä, se kiinnosti sitä, mutta myös vähän jännitti. Hyvin Leya nosti jäljen ja lähti ajamaan. Se vaati välillä kannustusta, sanoin sille, että mene vaan ja se jatkoi. Kerran piti myös haukkua Tainaa, joka kulki perässämme keräämässä merkkejä. Siinä vaiheessa mietin, että minkähänlaisen äläkän Leya nostaa lopun kaadolla eli hirven sorkalla. Hyvin Leya jäljesti rohkaistuna ja pääsimme loppukaadolle. Leya meni suoraan sorkalle. Ei haukkumista, ei höpöttelyä, nuuskimista vain. Vähän leikiskelyä sorkalla ja loppupalkka. Vielä autolle päin kävellessämme, Leya halusi tutkia sekä sorkkaa että sienen pussia ja annoimme sen tutkia. Hyvä maku jäi kyllä tästä hommasta, nyt osaamme aloitella harrastamista itsenäisesti ja pääsen kokeilemaan Pimunkin nenänkäyttöä. Kokeisiin sinällään en tällä hetkellä ole hinkumassa, haluan vain nähdä miten koirat työskentelevät - ja toisaalta tarjota niille tekemistä.
// Some weeks ago we had a theory of blood tracking. It was a dog sport which my dogs never had tried before, but for example in Sweden there are several poodles which are blood tracking champions. Yesterday we practiced it in the woods. I would have liked to take Pimu there but because we were warned that there might be ticks in the woods, I chose Leya. It is very difficult to find ticks in Pimu's corded coat. We put some repellent to Leya's coat as well.
Leya has done man tracking couple of times and worked okay. Yesterday she had not-so-long track which was not older than 10-20 minutes (in the tests they are at least 16 hours). The track started at a place where the elk would have lied and left some blood behind. Leya was pretty interested in blood and maybe even a bit scared. She picked the track nicely and followed it very well. In some phases she asked for encouragement and when praised she continued. I thought she would bark of afraid at the end of the track where there is a elk foot, but no: Leya was very interested in the foot but not at all afraid of it. I was very satisfied and now that we know how to start, we'll continue doing this and then I can also try Pimu on the track. At the time I am not too interested in getting to the tests with dogs but I'd rather like to see them working and offer them something to do.
Tänään käytettiin Rasmuksen kanssa koiria ensimmäistä kertaa tälle kesälle lenkillä soramontuilla. Mukana oli muu laumaa Yodaa lukuunottamatta. Pimu otti kaiken irti vapaana juoksemisesta. Olisi hauska laittaa sille joskus matkamittari mukaan ja katsoa kuinka monin kertaisesti se liikkuu esim itse liikkumani matkan. Hessukin jaksoi hyvin mukana, paitsi ihan loppumatkasta vanhus alkoi vähän hyytyä.
// Today me and Rasmus took the dogs to a gritpit for the first time this summer. Pimu enjoyed it a lot: she ran, ran and ran. We had also Hessu with us and he make it well also. Only just before getting back to the car the senior got a little tired.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti