maanantai 2. syyskuuta 2019
Pesuja Yoda x+2/19, Leya ja Oosa 11/19
Muutoin vapaan viikonlopun kunniaksi pesin kaikki omat koirat. Aloitin Leyalla lauantai-iltana, kun lähdin ex tempore Ronjalle seuraksi agilitykisoihin Keminmaalle (viimeinen luva kakkosista oli lähellä, se karahti kolmanneksi viimeisen esteen alastulokontaktille). Voi jösses kuinka Leya oli takussa :( Tunnin auoin sen turkkia. Leyahan menee ensi lauantaina Siikajoen ryhmänäyttelyyn, jotan tämä oli sen pohjatrimmi myös. Leyan turkki on todella pehmeä, ihan liian silkkinen. Saapa nähdä mitä tästä tulee. Pesin Leyan ensin K9 Strip Off - shampoolla, sitten Chris Christensenin Spectrum One - shampoolla ja lopuksi käytin CC:n Spectrum One - hoitoainetta.
Eilen puunasin ensin Oosan. Pesin sen myös ensin K9 Strip Off -shampoolla, sitten PurePawsin H2O:lla ja käytin myös H2O-hoitoainetta. En oikein tiedä mille alkaisin Oosan turkin kanssa, joten saksin sitä sieltä täältä. Tein sille vähän modernin leikkauksen linjoja päähän, mikä harmitti heti saksimisen jälkeen. Tykkään villakoiran ilmeestä, kun tukka on topknotilla eli sidottuna kiinni. Ei auta kuin kasvattaa rajat takaisin pitkiksi.
Yodan turkkiin käytin sekalaisen seurakunnan shampoita. Jotain valmiiksi laimennettuja purkin pohjia. Yodan turkki on parantunut tosi kovasti sen jälkeen kun sille aloitettiin Vetoryl-lääkitys cushingin taudin takia. Eikä sen ihossakaan nyt ollut huomautettavaa. Ei siis ollut ennen lääkitystäkään, mutta sen aloittamisen jälkeen sille tuli hilseilyä ym. Yodaa leikkasin terrieriin, missä se nyt on jonkun aikaa ollut. Jalkakarvat vaan ovat vielä lyhyet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti