Jos nyt katkaisisi bloggaustauon vaikkapa tämän päivän uutisilla. Jotenkin Yodan menetys ja nyt tämä maailmanpoliittinen kaaos, joka vie kaikki kisat ja treenit on vienyt bloggausinnon. Vaikka blogattavaa olisi kaiken sulkemisen edeltävältä ajaltakin (mm C-pentujen 1 v synttärit!).
No, joka tapauksessa, tänään Oosa ja Ipe kävivät kahden tunnin keikan Kamussa Kaisa Wickströmin asiakkaina. Oosalta tutkittiin silmät, sydän ja polvet, kuvattiin selkä ja otettiin geenitestejä. Silmät, sydän ja polvet oli kaikki ok, silmissä jotain arpimuutoksia, joita ei pidetä perinnöllisinä. Selässä ei näkynyt kalkkeutuneita välilevyjä tai muita välilevyongelmia eikä spondyloosia, tosin selkäkuvat lähtivät vielä Kennelliittoon spondyloosilausuntoa varten. Oosallahan on jo 1-vuotiaana saatu lausunnot LTV0 ja VA0. Joten hyvillä mielin voimme jatkaa agilitaamista ja kai sitä Oosan astuttamistakin voisi alkaa pohtia (kunhan uroksen löytäisi - tai toki minulla jokunen on ajatuksissa, joista yksi ylitse muiden).
Ipeltä tutkittiin silmät ja polvet, kuvattiin lonkat, kyynärät, selkä ja olat. Lonkista arvio B, selkä saattaa olla LTV1 (koska ensimmäisen häntänikaman ja viimeisen lannenikaman väli oli liian pieni), muuten ei mitään huomauttamista.
Nyt vain jännitetään mitä Kennelliiton arvioija on mieltä kuvista. Tässä koronakaaoksessa siinä saattaakin kestää. Ja ensi viikolla jännitetään taas, kun seuraava C-pentu menee kuviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti