lauantai 23. helmikuuta 2019

Oosan pesu 2/19, Uikin pesu 2/19

Tänään Oosalla ja Uikilla oli vuoden toinen pesupäivä. Ajatus on pestä Uikki vielä kolmen viikon päästä, eli noin viikko ennen synnytystä. Pesin ensin Oosan, jätin sen "valumaan", pesin Uikin, jätin sen valumaan ja kuivasin, harjasin, konetin ja leikkasin Oosan. Sitten sama touhu Uikille 😅 Hyvin kului lauantai.

Oosan turkki oli yllättävän hyvässä kuosissa edellisen pesun jälkeen. Olin pessyt sen 5,5 viikkoa sitten ja kerran sen jälkeen laittanut tukan ja korvakarvat kiinni uudelleen. Ei siis mikään isotöinen turkki, tosin Oosan turkkihan ei ole nyt ehkä ihan näyttelypituudessa, mutta varsin lähellä kuitenkin. Oosan pesin ensin K9 Strip Off - shampoolla (yksi vaahdotus), sitten kaksi vaahdotusta Titon näyttelyuran aikaisella ehdottomalla lempishampoolla Wild Animal White Lightning. Vieläköhän tuota saa jostain 🤔 Oosan turkki nimittäin vaikuttaa ainakin näin heti pesun jälkeen melkoisen hyvältä. Hoitoaineena käytin Chris Christensenin Day to Day:tä.  Ennen föönausta laitoin turkkiin vielä PurePawsin Code Secret Yorkie - hoitoainetta.

Uikin pesin ensin Linna-shampoolla, toisen vaahdotuksen suunnilleen ensimmäisellä kaapista käteen osuneella shampoolla eli Isle of Dogsin Deep Cleaning - shampoolla. Uikin nyöriturkki ei hoitoainetta tarvitse.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Jaksaa jaksaa aksaa

Eilinen meni kolmen koiramme osalta hyvin pitkälti agilityn merkeissä. Ronja ajeli aamusta Titon kanssa Tornioon, missä he paikkasivat sairastunutta Top Teamin varsinaista jäsentä ja saivat runsaasti hyvää lisäoppia omalle agilityuralleen. Tästä on videokooste ainakin Facebookissa Tyystilyksen villakoirien sivulla.

Minä pakkasin Leyan ja Oosan autoon ja me matkasimme OKK:n hallille Haukkikselle. Siellä oli luvassa agilityn epikset, jossa mölliluokassa oli tarjolla rata, jossa oli juuri Leyan lempiesteet eli puomi ja A, muttei esteitä, joita se ei osaa eli keinu ja pujottelu. Hulluuden puuskassa ilmoitin itseni juoksemaan viidelle(!) radalle: Leyan kanssa kahdesti mölliradalle, Oosan kanssa kerran mölliradalle ja kahdesti kisaavien radalle.

Leya juoksi kaksi puhdasta ratasuoritusta. Ei mitään ongelmaa suoraviivaisella radalla. Leyahan tulee tasan niin lujaa kuin minä sitä vien. Tällä kertaa vauhti ei riittänyt sijoitukseen (olimme neljänsiä), mutta kivaa meillä oli ja jos vastaava rata on toistekin tarjolla, osallistumme kyllä sittenkin.

Oosa ja minä emme olleet ihan samassa paikassa samaan aikaan :( Mölliradalla Oosa lähti käsistä heti kakkosesteellä, kun minä olin ajatellut että menemme radan hyppy-putkiratana, mutta Oosa menikin puomille. Muutenkin meno oli melkoista kaaosta koko matkan: aivan liian vähän on tullut treenattua ja varsinkin pitkillä esteväleillä. Kunnon väleillä Oosa ehtii kiihdyttää sellaiseen vauhtiin, etten millään pysy sen mukana. Voi kääk! Se tarvitsisi kyllä nopeamman kuskin!

Ensimmäiseltä kisaavien ratakerralta jäi hyvä mieli, siinä paikoitellen jopa teimme hommia yhdessä ja Oosan lähdössä pysyminen kolmen hypyn takana sekä hyvät kontaktit lämmittivät kovasti mieltä. Toinen kisaavien rata meni ihan ok melkein puoliväliin saakka, sitten Oosa livisti keinun kontaktilta enkä saanut etumatkaa ja pakka hajosi kokonaan. Pujottelua hinkkasimme vaikka kuinka kauan, että Oosa osui sisään oikeasta välistä, vähän myöhemmin se hyppäsi tosi vaarallisen näköisesti alas A:n ylösnousulta, kun se huomasi, ettei sinne pitänyt mennäkään. Lopulta keskeytin koko touhun ja kävelimme pois radalta. Huh huh.

Ensi viikonloppuna meillä olisikin sitten edessä (viimein) se virallisen kisauran korkkaus, saapas nähdä miten meidän käy. Vaan eikö sitä sanota, että epäonnistunut kenraaliharjoitus tuo onnea ensi-iltaan?

lauantai 16. helmikuuta 2019

Odotetaan pentuja syntyviksi viikolla 13!

Eilen aamulla Uikki kävi luottoeläinlääkärimme ultrattavana. Heti kun ultralaitteen anturi laitettiin Uikin mahalle, voitiin tiineys varmistaa :) ja lopulta sikiöitä näkyi useampi (sen verran, että minä voitin perheen sisäisen vedonlyönnin asiasta). Pentuen isänä on siis ihastuttava FI MVA, FI AVA, FI AVA-H Greyfun’s Wind of Chance, ”Lenni” ja emänä nuorimmaisemme FI & EE & LV & LT & BALT MVA, EE & LT JMVA Jumparound Burst of Joy, ”Uikki”. Lisätietoa yhdistelmästä  kotisivuilta.


torstai 14. helmikuuta 2019

Kaksoset 8 vuotta! Ja Mortti pesu 1/19, Tito 1/19 ja Leya 1/19

Tämän viikon toiset syntymäpäiväsankarimme viettävät synttäreitään tänään: Leya ja Tito saavuttavat veteraani-iän. Leya odotteleekin koiranäyttelyiden veteraanikehiä (se rakastaa näyttelyitä), Tito ei poistettujen kuukusten takia näyttelyihin enää pääse. Harmi sinällään, se on terrierileikkauksessaan varsin tyylikäs herrasmies. Mutta toisaalta, Tito nauttinee enemmän agilitaamisesta kuin kehän kiertämisestä. Onnittelut kultaisille kaksosillemme! Pentueen kolmas koira Mimmihän menehtyi tapaturmaisesti 3,5 vuotta sitten, mutta onnea myös Mimmille sinne jonnekin.

Maanantaina oli synttärikolmikon vuoden ensimmäinen puunauspäivä. Mortin ja Titon shampoovalinnoista minulla ei ole tietoa (paitsi, että Ronja taisi käyttää tuplahoitoaineet) eikä sillä ole niin väliäkään, kun niiden turkit kestää mitä vain - ja jos ei kestä, ajellaan lyhyeksi. Ronja pesi Leyan ensin K9 Strip off- shampoolla (yksi vaahdotus), sitten #1 All Systemsin Suoer-cleaning  Conditioning shampoolla (kaksi vaahdotusta) ja loppuun hoitoaineena Chris Christensenin Day to Day. Tässä vaiheessa voin sanoa jo Leyan turkista, että se on sähköinen. Leyan turkki tarvitsisi enemmän ryhtiä, joten sille on uuden ja sopivamman shampoon (ja hoitoaineenkin) etsiminen pohdinnassa.

Kaksoset tänään synttärilahjaostosretkellä

tiistai 12. helmikuuta 2019

Mortti 14 v!

Papoista paras, mestareiden mestari, mies parhaassa iässä eli Mortti täyttää tänään 14 vuotta! Onnittelut hurmurille! Ja onnittelut myös jäljelläoleville sisaruksilleen, Tatsi-sisko ainakin.

Synttäreiden kunniaksi Mortti kävi hallilla huvittelemassa aksaesteiden ja samppinsa kanssa ja illalla sitä odottaa vielä perinteinen pizzareissu Maken kanssa.

Synttäripäivän aamulenkille lähdössä. 

perjantai 18. tammikuuta 2019

Uikki astutettu - Uikki mated

Eipä tarvinnutkaan uutisia ensi viikkoon saakka odottaa, vaan voin jo kertoa, että Uikki on käynyt  kahdesti treffeillä. Eli siltä osin tyttöjen reissu on jo ollut onnistunut. Nyt peukut pystyyn, että meillä olisi maaliskuun lopussa pieniä tuhisijoita.

// Uikki has been twice on a date! Let's keep the fingers crossed that we would have small puffers at the end of March.
Uikki ja Oosa tyttöjen reissussa // Uikki and Oosa having fun in girls’ way

tiistai 15. tammikuuta 2019

Oosan pesu 1/19 ja Uikin pesu 1/19

Jospa yrittäisin taas kirjata ylös koirien pesukertoja. Käytettyjen aineiden kirjaaminen olisi tosi hyödyllistä, kun voisi tarkkailla mikä aineyhdistelmä kenelläkin on tuottanut parhaan tuloksen.

Oosaa ja Uikkia odottaa reissu, josta on toivottavasti jotain kerrottavaa ensi viikolla, joten pesin ne tänään ensimmäistä kertaa tälle vuodelle.

Uikin pesin ensin Linna-shampoolla, toiseen vaahdotukseen PurePawsin Reconstructing shampoo ja hoitoaineena niin ikään PurePawsin Reconstructing - sarjan tuote. Nyöriturkissahan aineilla ei ole niin suurta merkitystä, melkein kaikki aineet käyvät. Uikki sai "valua" saunassa Oosan pesun ja föönauksen ajan.

Oosan ensimmäiseen vaahdotukseen käytin K9 Strip Offia, toiseen ja kolmanteen #1 All Systemsin Supercleaning and Conditioning - shampoota, hoitoaineena joskus kauan aikaa sitten suosimani Isle of Dogsin Seamist and Violet. Oosan kuivaaminen oli kyllä työlästä. Siinä missä föönaaminen PurePawsin Reconstructing - sarjan tuotteiden käytön jälkeen käy kuin leikki ja tapahtuu nopeasti (mutta nuo tuotteet jatkuvasti käytettynä pehmentävät turkkia aivan hirveästi), tänään kuivaaminen oli sitkeää ja vei kauan. Taisin pestä Oosan edellisenkin kerran (juuri tällaisten pohdintojen takia ylöskirjaaminen olisi hyödyllistä) tuolla #1 All Systemsin shampoolla ja turkki tuntuu kyllä paremmalta kuin PurePawsin jälkeen. Tosin Oosan turkki on alkanut takkuuntua, mitä se ei nuorena tehnyt 🤔 Jaa-a, aineiden testausta siis riittää. 
Uikille käytetyt aineet. 

Oosan pesuaineet