Villakoirakerhon paikallisosastomme järjesti tälle päivälle kimppauinnin villakoirille Koirakylpylä Vesipedossa. Minä ilmoitin meidän koiristamme mukaan isän ja pojan eli Mortin ja Titon. Mortti olikin juuri alkuviikosta yrittänyt uida luonnonvesissä, eli yhden lenkkireittimme alueella olevassa sulamisvesilammikossa, mutta Mortin harmiksi vesimäärä ei siinä ihan uimiseen saakka sille riittänyt.
Poikien uimavuoro oli heti aamusta. Hyvissä ajoin ajelimme Ronjan kanssa kylpylään. Koiruudet huuhdeltiin ja siirryttiin allasosastolle. Seurakseen pojat saivat kääpiövillakoira Viivin. Ensin Maissi otti altaaseen Mortin, koska se on todella kokenut uija luonnonvesissä. Ensimmäisellä kierroksella Mortti oli aavistuksen kummissaan, mutta jo toisella vuorollaan se tiesi mistä on kyse. Näin se saikin Maissilta luvan uida itsenäisesti myös muiden uidessa uittajan = Maissin kanssa.
// Today our local Poodle Club had a swimming day for the poodles. I took Mortti and Tito (and Ronja) with me there. Our boys shared their half an hour with a toy poodle Viivi. Tito and Viivi were guided by the owner of the dog spa but Mortti as an experienced swimmer was allowed to swim with no guidance.
Tito oli aluksi kauhuissaan vedestä. Se pyrki uimaan altaan reunalle päästäkseen sieltä turvaan. Mutta sen päällä olleista pelastusliiveistä sitä oli tosi hyvä ohjata siten, että se oppi, että altaasta poistutaan vain rampin kautta ja uimakokemuksen karttuessa sekin selkeästi rentoutui vedessä ja sen uimatekniikka oli jo lopussa todella hyvä. Tito ja Viivi vuorottelivat altaassa Maissin ohjauksessa, Mortti ui koko ajan uimalelun perässä. Kun puoli tuntia altaassa alkoi täyttyä, myös Mortissa alkoi näkyä väsymisen merkkejä. Se kyllä lähti innolla altaaseen lelun perässä, mutta vauhti oli hiipunut ensimmäisten kertojen menosta.
// For the beginning Tito was terriefied about the water. He wanted to swim to the edge of the pool to get out of the pool. But when he had swum a while he became relaxed and also his technics improved a lot. Half an hour was enough for the dogs, even Mortti seemed to be tired at the end of the time.
Niinpä poistuimme allasosastolta suosiolla ja lähdimme pesemään koiria. Vesipedossa on todella hyvät pesumahdollisuudet koirille. Pesualtaat, jotka saa säädettyä kullekin pesijälle sopivalle korkeudelle ja hyvät, ilmavat tilat koiran kuivaamiseen. Ronja pesi Mortin ja minä Titon. Petgear oli tuonut paikalle valikoiman shampoita kokeiltavaksi. Valitsin laarista meidän koirille Wild Animal -sarjan Wild Thang -shampoon, saman sarjan All Out Black sekä White Litening olivatkin minulle entuudestaan tuttuja (ja fanitan tuota White Liteningiä - öö - taisikin pullollinen sitä lähteä uimapäivästä mukaan). Aika näyttää, miten turkit käyttäytyvät tuolla shampoolla, tai lähinnä Titon turkki, Mortillehan on sopinut mikä tahansa.
Kahden näyttelyturkissa olevan koiran kuivaaminen uimisen jälkeen, oli aikamoinen homma! Ronja auttoi taitonsa mukaan, mutta lopulta Mortti ainakin jäi jossain määrin kosteaksi. No, Mortin turkkiin sillä tuskin on mitään vaikutusta.
// So we went to wash the dogs. Ronja washed Mortti and I took Tito. I chose Wild Thang shampoo from Wild Animal for the dogs. I have earlier used All Out Black and White Litening from the same series (I like the White Litening a lot, actually I bought a new bottle of it today). We'll see how the coats will be with this shampoo. It was quite a hard job to blow dry two poodles in a show coat. Ronja helped me as good as she could but Mortti was a bit wet after all. Fortunately it is not problem with his coat.
Kahvittelun ja juttelun jälkeen lähdimme kotiin. Oliko Mortti väsynyt? No, se nukkui yhtä pitkät päiväunet kuin minäkin, mutta sen jälkeen se piti kotipihalla itselleen jalkapallon tehotreenit (kausi on kuulemma alkamassa), eli pelaili palloa itsekseen monta tuntia.
// After having a cup of coffee we drove home. Was Mortti tired? Well, he had a nap as long as I had. Then he went out and had a hours-long football training by himself. It is the beginning of the season, he says.
Titolle on aktiviteettiä luvassa taas maanantaina, kun haen sen villakoirien maastolajitreeneihin. Viime viikolla kävin sateessa Leyan, Titon ja Pimun kanssa jo treenailua aloittelemassa. Leya ja Tito opettelivat makkararinkiä = ihmiset ovat kivoja ja antavat makkaraa, kun niiden luona käy. Pimulle otettiin lisäksi haun alkeistreeniä eli kaksi maalimiestä näkölähdöillä. Tässä ei ollut Pimulle mitään hankalaa.
// Tito will have some activity also on Monday when I pick him up for training search with other poodles. Last week on a rainy Tuesday I had Leya, Tito and Pimu with me and we already started training that. Leya and Tito were taught that people are nice and they give treats when a dog goes to see them. Pimu had also two goals in the forest and she "searched" them. Not difficult for her at all.
Vielä pari Juhan ottamaa kuvaa Mortista uimassa. Ronja kuvasi Morttia ja Titoa enemmänkin, teen varmaan niistä kuvista oman postauksen, kunhan Ronja ehtii kuvat minulle lähettää.
// Still couple of photos of Mortti today taken by Juha. Ronja took also some photos, probably I will make an own message when I get them.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti