Esine-etsintää

Meillä on kaikki nartut juoksussa, joten siihen liittyvistä syistä johtuen Pimu on viimeiset pari viikkoa lenkkeillyt pääasiassa yksin. Se on aivan ihana lenkkeilytettävä: juoksusta huolimatta uskallan antaa sen kirmailla vapaana esim edellisessä postauksessa mainitulla urheilukentällä. Ja ehkä vähän muuallakin :) Se pitää mukavasti kontaktia minuun koko ajan ja on hyvin kuuliainen.

Tänä aamuna lenkkireitillemme osui jonkun pudottama heijastin. Pieni ääni sisälläni sanoi, että kokeilepa Pimulla esine-etsintää. Pimun kanssahan ei ole tehty noutotreenejä muistaakseni yhtään, mutta jotenkin minusta tuntui, että tämä voisi olla "sen juttu" (aika moni on: mm. rally-toko, koiratanssi, tokoilu jne). Pyysin (Pimua ei tarvitse yleensä käskeä, voi toki, ei se siitä loukkaannu) perusasentoon ja heitin heijastimen lumihankeen. Pimu säntäsi perässä, otti heijastimen suuhunsa ja toi sen minulle. Palkkasin sen. Näin helppoa oli aloittaminen :) Pari toistoa, yhden kerran heijastin upposi lumeen ja silloin minun piti vähän auttaa Pimua löytämisessä. Mutta joka kerta Pimu toi esineen minulle, jolloin palkkasin sen.

Sitten jatkoimme lenkkiä. Hupsis, lapaseni putosi. Lähetin Pimun hakemaan sen ja Pimu toi. Tosin lapanen piti matkalla tappaa, mutta perille se tuli. Sitten putosi Pimun talutushihna. Senkin Pimu haki minulle pyynnöstäni, toi ihan käteen saakka.

Vitsit, että Pimu on fiksu koira! Niin minun käteeni sopiva, ettei toista olekaan!

Muista koiristammehan myös Hessu ja Mortti osaavat esine-etsintää. Hessu on opetettu vastaavasti kuin Pimulla nyt aloittelin. Hessu toki luovuttaa esineet siistimmin kuin Pimu, mutta Pimulla haluankin pitää koko ajan ja kaikessa yllä suunnatonta tekemisen riemua enkä vaatia pilkuntarkkaa suoritusta. Jaksan uskoa siihen, että suoritukset "siistiytyvät" ajan myötä itsekseen. Morttia ei ole esine-etsintään muistaakseni varsinaisesti koskaan opetettu, noutoa sen kanssa on toki tehty. Kerran kuitenkin kävelyllä kävi niin, että pudotin epähuomiossa käsineeni. Käsine oli tiellä meidän ja naapurin englanninbulldoggien välissä, ehkä kymmenen metrin päässä minusta. Tiesin, että jos lähtisin itse koirien kanssa hakemaan käsinettä, syntyisi molemminpuolinen remmiräyhä, Hessua en voinut samasta syystä laittaa asialle. Joten päätin lähettää Mortin. Ja Morttihan haki käsineeni takaisin varsin siististi, sitä kun ei toiset koirat yleensä sanottavammin kiinnosta.