sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Leya RTK1


Eilen vietimme piiiitkän päivän Kannuksen Dogness-hallissa. Osallistuin Yodan ja Leyan kanssa rally-tokokokeeseen, jonka tuomaroi Tytti Lintenhofer. Yodan kanssa emme saaneet tulosta (60 pistettä, tulokseen olisi vaadittu 70), mutta ihan kelpo aloitus uralle voittaja-luokassa. Minä kohelsin muutamaan otteeseen, lisäksi Yoda kääntyi liikaa peruutuksessa, joka on vaikea (mutta kyllä Yoda sen periaatteessa osaa). No, jatkamme harjoittelua. Ai niin, saimme me kuitenkin Tuomarin Palkinnon :)

Leya metsästi viimeistä tulosta alokasluokasta. Kun olin rataan tutustumisessa, se oikein kiljui innosta :) Leya! Suoritus oli aivan kelpo touhua, mitään äitinsä kaltaista palavaa intoahan Leyalla ei mihinkään hommaan ole. Tosin tuomarin kommentissa luki, että se on reipas ja kontaktihakuinen. Ehkä joo :) No, joka tapauksessa saimme 96 pistettä ja sehän riitti reilusti tulokseen ja siihen RTK1 -koulutustunnukseen. Nyt Leya saa jäädä vähän pohtimistauolle, jatkan Yodan kanssa voittajaluokan treenaamista, lisäksi minun on tarkoitus treenailla vähän Titon kanssa ja katsoa tuleeko hommasta mitään. Pimunkin kanssa pitäisi vielä jossain välissä aloittaa avoimen luokan treenaaminen. Joten paljon on rally-tokossa vielä tiedossa :)

// Yesterday we had a long day in Kannus. I took part in a rally obedience competition with both Yoda ans Leya. Me and Yoda did not qualify (we got 60 points, would have needed 70 to qualify), but it was a decent start for competing in the class 3. I messed in some points and Yoda in some. But we'll go on training.

Leya was after her last result in the class 1. When I was walking the course she even yelled of eager :) Leya! We made a good course, though Leya is not as enthusiastic as her mother in doing things. But the judge had commented our course saying that the dog is brisk and seeks for contact. But anyway, we got 96 points which is clearly a qualifying result and was enough for the title RTK1. Now Leya will have a pause and time to think, I will continue training Yoda to the class 3. In addition I will try if me and Tito get anywhere. I should also start training to the class 2 with Pimu. So I have lots to do in the rally-obedience :)

Yoda nokosilla. Sen turkki alkaa jo olla kivasti nyöriintynyt :) // Yoda having a nap. Her coat is already quite nicely corded.
Leya
Viime viikolla meillä oli yksi talvinen päivä. Silloin ehdin käydä Pimun ja Mortin kanssa metsässä lenkillä. Oli kaunista!

// Last week we had one winter day. I had a chance take Pimu and Mortti to the woods. It was beautiful!

1 kommentti: