Viime viikko kului pitkälti arjen merkeissä. Alkuviikosta myös Mortti ja Tito olivat meillä ja sen kunniaksi koirat pääsivät pari kertaa metsään kirmaamaan.
Hessukin pääsi metsälenkille mukaan |
Perjantaina Yoda kävi ensimmäisessä kahdesta leikkauksesta, jotka sille nyt syksyn aikana tehdään. Tällä kertaa siltä poistettiin hammaskivi sekä ihopatti, joka sillä oli ollut 4 vuotta. Koko ajan eläinlääkärit olivat vain sanoneet, että pitää vain seurata pattia. Keväällä patti puhkesi ja jossain vaiheessa se alkoi erittää erittäin pahanhajuista eritettä. Nyt patista on jäljellä vain pitkä rivi tikkejä ja pari viikkoa tötterö päässä. Toinen leikkaus Yodalla onkin sitten vähän suurempi, kun se steriloidaan. Tämä on suunniteltu ensi kuun alkupuolelle. Sen jälkeen on ajatus, että Yoda muuttaa Reetan ja Kyltsi-kissan luokse Porvooseen. Eli näiltä näkymin Yodaa ei toistaiseksi enää pohjoisen agilitykisoissa tulla näkemään.
Yoda ja tikkirivistö |
Lauantaina kävin Titon kanssa rally-tokon avoimen luokan ratatreenissä. Vähän tylsää oli, että ehdimme käydä radalla vain kerran, pari kertaa olisi ollut kiva, kun ei muuten tule juuri treenattua. Mutta oli kiva kuulla, ettei menomme näyttänyt mahdottomalta. Emme me vielä kisavalmiita millään avoimeen luokkaan ole, mutta tavoite on asetettu lokakuun viimeisen päivän OKK:n tuplakokeeseen. Eipä minulla nyt muita rally-tokokoekoiria oikein olekaan, kun Yoda on todennäköisesti siihen mennessä muuttanut enkä Pimun kanssa ole voittajaluokan kylttejä edes katsonut.
Hessu täytti eilen 14 vuotta 2 kuukautta, se on ihan juhlittava saavutus kyllä. Se on ikäänsä nähden ihan hyvässä kunnossa. Nyt kun sää on viilentynyt, se jaksaa taas lenkkeilläkin paremmin ja pääsi tosiaan viime viikolla ihan metsälenkillekin mukaan.
Parin viikon päästä starttaan Pimun kanssa OKK:n agikisoissa. Tänään on viimeinen ilmoittautumispäivä ja vielä pitäisi päättää ilmoittaudunko myös sunnuntaille kisaamaan. Viimeistä nousunollaa tekisi kyllä mieli jahdata oikein urakalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti