sunnuntai 28. elokuuta 2016

Agilityä ja sert - näyttelystä!

Eilen kisasin OKK:n agikisoissa kaksi starttia Pimun kanssa. Rauli-myrskyn takia kisat siirrettiin halliin, mikä oli sokerista olevan Pimun kannalta loistoasia. Radat olivat Jari Helinin käsialaa ja sopivan haastavia. Eka radalta meille hyl; ihan emme olleet samaa mieltä mihin päähän putkea pitää mennä ja jotain muutakin yhteistyöonglemaa taisi matkalla olla. Toka radalta kauheasti virheitä, mutta koska muut kisaajat yhtä lukuunottamatta olivat meitä vieläkin huonompia, tulimme toiseksi ja muumimukikokoelma karttui Nipsulla.

Kisojen jälkeen kiireen vilkkaa kotiin ja pesemään Yoda. Illan päälle ajelimme Terolla Rovaniemelle, koiranäyttelyn pitopaikalle. Aamulla heräilimme rauhassa yhdeksän maissa ja kas kas, parkkipaikka oli täyttynyt autoista :) Koiria reissuun lähti mukaan viisi, mutta vain Yoda meni kehään. Tuomari ainakin isovillakoirilla ja keskareilla oli Darko Korosec, Sloveniasta. Keskarinarttuja oli ilmoitettu kisaan kolme, Yoda ainoana veteraaniluokassa. Kaikki m/r/v-väriryhmän keskarit saivat sa:n, myös siis Yoda. Paras narttu -kehässä Yoda sijoittui toiseksi valionartun jälkeen ja näin meidän veteraanillemme ihka ensimmäinen Suomen sert! Ja myös rop-vet -arvo. Ryhmäkilpailuihin emme lopulta jääneet.


Näyttelyn järjestäjän sivulta kaapattu kuva Yodasta, kuvaaja Reima Mukkala.


perjantai 26. elokuuta 2016

Tora Koiranetissä // Tora in Finnish Database

Nyt viimein Tora / Uijui / Uikki löytyy KoiraNetistä. Tässä linkki Torde on lisätty nyt myös blogin koiriin.

// Finally Tora / Uijui / Uikki can be found in Finnish Database. Here's the link. I have also added her to the page of the dogs of this blog.

maanantai 22. elokuuta 2016

Aksaa ja pari kuvaa Uikista

Eilen korkattiin Pimun kanssa agilityn kakkosluokka. Se oli myös minun kisaurani ensimmäinen kakkosluokan kisa, aiemmin olen kisannut vain ykkösissä ja kolmosissa :) Tuomari oli Anders Virtanen, joka oli tehnyt kyllä mukavat radat. Ihan kunnolla sai rataantutustumisessa joitain kohtia miettiä, että miten saa menemään sujuvasti. Olen tosi tosi iloinen, että kaikki pohtimani kohdat menivät kuin Strömsössä!

Ensimmäiseltä radalta (hyppyrata) 10 vp ja sijoitus 3. Tosi hyvä rata, vain yksi tippunut rima sekä kaatunut pituushypyn palikka (näin kun Pimu lähti hyppäämään pituutta ja tiesin heti, että hyppy ei kanna kunnolla). Mutta kiemurat ihan radan alussa tiukasti takaahyppyyn sekä kepeiltä 90 asteen kulmassa takaahyppyyn ja siitä toiseen suuntaan loppusuoralle onnistuivat loistavasti. Samoin pujottelu oli hyvä. Hyvä me!

Agiradalla puomin kontakti pysyi, vaikka pelkäsin sen puolesta, kun puomin alla oli putki niin, että järkevämmältä juoksupuolelta putken pää oli ohjaajan juoksulinjalla. Kepeillä yritin vedättää Pimua, sillä seurauksella, että se jätti viimeisen välin kiertämättä. Sitten tuli jokin kökkö, josta kielto, toinen kökkö, kun estin Pimua hyppäämästä oikein, loppu olikin sitten vain leikkimielellä maaliin saakka pyrkimistä. Mutta ai että meillä oli hauskaa radalla yhdessä! Tämän hauskuuden takia minä harrastan agilityä! Ensi viikonloppuna kisaamme taas, toivottavasti meillä on sittenkin yhtä hauskaa.

Olimme tarttuneet Raimon linssiin agilityradalla. Kiitos kuvista, Raimo!



Uikki, Uijui tai Tora vietti meillä viikonloppua ja tänään oli sen kaunistautumispäivä. Saimme Ronjan kanssa yhteistyössä jopa ajeltua sen varsin kauniin kuonon esille. Tässä pari kuvaa suloisesta, mutta melkoisen aikaansaavasta viikarista.


lauantai 20. elokuuta 2016

Isovillakoiran pentuja - Standard poodle puppies

Christinalla (kennel Mc Keos), B-pentueemme isän Eddien omistajalla, on Piteåssa, Pohjois-Ruotsissa mustia isovillakoiran pentuja vapaana. Pennut ovat palkituista, terveistä ja luonteeltaan miellyttävistä linjoista. Niiden isä on SE MVA FI MVA RTK1 Domestic Dark Don’t You Dare (C.I.B. CA CH FI CH DK CH US CH Dawin Rosebar Playing To The Crowd x C.I.B. NORD CH SE CH FI CH LT CH EE CH SE VCH RTK4 Domestic Dark Dancing Days) ja eMc Keos Red Rubin (SE CH FI CH Domestic Dark Drusus (tämä on Eddie eli B-pentujemme isä) x Mc Keos Arwen).

Jos olet kiinnostunut tästä mahtavasta rodusta ja tästä pentueesta, ota yhteyttä Christinaan. Yhteydenotot mieluiten ruotsiksi tai englanniksi, toki teemme Christinan kanssa yhteistyötä ja suomeksikin yhteydenotto onnistuu :)

Pennut ovat syntyneet 6.8.2016 ja ne ovat luovutusikäisiä 1.10. Kun pennut luovutetaan 8 viikon iässä, ne on 
- rekisteröity Ruotsin kennelliittoon (Ruotsin kennelliittoon rekisteröityjen koirien rekisteröiminen Suomen kennelliittoon on ilmaista ja helppoa)
- vakuutettu piilevien vikojen varalle
- eläinlääkärin tarkastamat
- madotettu ja mikrosirutettu
- vastapesty ja turkki on leikattu

Mukaansa pennut saavat Royal Caninin starttipaketin - sekä tietysti kasvattajan elinikäisen tuen.

Tiedustelut Christina Anehagen +46 72 226 19 05 mail anehagen@lulemail.net (mieluiten ruotsiksi tai englanniksi)

// Christina (kennel Mc Keos), who owns Eddie, the father of our B-litter, has black standard poodle puppies in Piteå, Northern Sweden. The puppies' father is SE Ch, FI Ch Domestic Dark Don't You Dare and mother Mc Keos Red Rubin. If you are interested in this wonderful breed and this combination, please contact Christina preferably in Swedish or English but because we co-operate, it's just fine also with Finnish.

The puppies have been born 6th of August and will be delivered earliest on 1st of October, when they are 8 weeks old. Then they have been
- registered in Swedish Kennel Club (it's easy and free to register the puppies in Finnish Kennel Club)
- insured for hidden faults
- checked by a veterinarian
- de-wormed and microchipped
- recently bathed and groomed

Inquiries are welcome to Christina Anehagen +46722261905 mail anehagen@lulemail.net

sunnuntai 14. elokuuta 2016

ROP- ja VSP-pentu - BOB- and BOS-puppy

Eilen sateisessa Oulussa B-pentueemme Vinski (Tyystilyksen Blazing Fire) korkkasi näyttelyuransa. Kehässä kävi myös Oosa-sisko (Tyystilyksen Black Roses), joka kahdella kesäkuisella Viron kehävierailulla on näyttelyasioissa jo konkari :) Sää oli todellakin kauhea, mutta sateenvarjojen avulla onnistuimme pitämään kakaroiden kampaukset kunnossa h-hetkeen saakka. Tuomarina isovillakoirilla oli Jussi Liimatainen. Uusi tuttavuus minulle, ihan asiallinen tuomari!

// Yesterday in rainy Oulu Vinski (Tyystilyksen Blazing Fire) from our B-litter had his show debut. Also Oosa (Tyystilyksen Black Roses) was in the ring. The weather was really awful but with umbrellas we could keep the puppies' coats in condition. The judge for standard poodles was Jussi Liimatainen.

Näillä kakaroilla on virtaa enemmän kuin pienessä kylässä, joten kehässä käyminen on vähän sellaista äärirajoilla menemistä. Sari sai kuitenkin Vinskin ihan mukavasti esitettyä ja Vinski sai kunniapalkinnon. Vinskin arvostelu: "Hyvä koko ja mittasuhteet. Pää voisi olla pidempi. Hyvä kaula ja ylälinja. Tiivis etuosa. Hyvä runko ja luusto. Erinomainen häntä. Pentumaiset, lupaavat liikkeet."

// These brats have more power than a little village so being in a ring with them is like being on the edge. Though, Sari could show Vinski just nicely and the judge awarded Vinski with an honour prize. Vinski's critiques: "Good size and proportions. Head could be longer. Good neck and topline. Tight front. Good body and bones. Excellent tail. Puppy-like, promising movement."



Sateen takia Oosakin joutui aivan kylmiltään kehään. Liikkeiden esittäminen oli vähän sinnepäin, hampaiden katsomisessa se pakitti, sen se on nyt viime aikoina keksinyt (mutta harjoitellaan, eiköhän se mene taas ohi), muuten ihan ok kehävisiitti. Myös Oosalle kunniapalkinto. Oosan arvostelu: "Hyvä koko. Mittasuhteiltaan hieman matalaraajainen. Pää voisi olla pidempi. Riittävä kaula. Pitkä selkä. Erinomainen etuosa, runko ja luusto. Häntä kiertyy hieman liikaa. Iloiset liikkeet."

Because of rain I couldn't warm up Oosa at all before the ring. Showing her movements didn't go that well and she didn't want to show her teeth (she has just started doing that, we'll go on training), but otherwise it went alright. Oosa got an honour prize, too. Her critiques: "Good size. A little low proportioned. Head could be longer. Enough long neck. Long back. Excellent front part, body and bones. The tail is a little too curly. Happy movement."



Vinski oli lopulta ROP-pentu ja Oosa VSP. Eli upea näyttelyvisiitti, säästä huolimatta :)

// Finally Vinski was BOB-puppy and Oosa BOS-. So, a great show, though the weather was bad :)

Vinski
Oosa

Kehän jälkeen sisko ja sen veli pistivät painiksi.
// When the show was over sister and her brother started wrestling.



Ai niin, lisäämisen arvoinen asia: minä vietän tänä vuonna (tänä syksynä) koiranäyttelyissä oman koiran kanssa käymisessä 30-vuotis juhlavuotta! Huh, kylläpä aika rientää - ja minä olen vanha :)

// Just one thing to add: this year (this autumn) I celebrate my 30th anniversary in taking part in dog shows with my own dog. The time really flies - and I am old :)