sunnuntai 28. elokuuta 2016

Agilityä ja sert - näyttelystä!

Eilen kisasin OKK:n agikisoissa kaksi starttia Pimun kanssa. Rauli-myrskyn takia kisat siirrettiin halliin, mikä oli sokerista olevan Pimun kannalta loistoasia. Radat olivat Jari Helinin käsialaa ja sopivan haastavia. Eka radalta meille hyl; ihan emme olleet samaa mieltä mihin päähän putkea pitää mennä ja jotain muutakin yhteistyöonglemaa taisi matkalla olla. Toka radalta kauheasti virheitä, mutta koska muut kisaajat yhtä lukuunottamatta olivat meitä vieläkin huonompia, tulimme toiseksi ja muumimukikokoelma karttui Nipsulla.

Kisojen jälkeen kiireen vilkkaa kotiin ja pesemään Yoda. Illan päälle ajelimme Terolla Rovaniemelle, koiranäyttelyn pitopaikalle. Aamulla heräilimme rauhassa yhdeksän maissa ja kas kas, parkkipaikka oli täyttynyt autoista :) Koiria reissuun lähti mukaan viisi, mutta vain Yoda meni kehään. Tuomari ainakin isovillakoirilla ja keskareilla oli Darko Korosec, Sloveniasta. Keskarinarttuja oli ilmoitettu kisaan kolme, Yoda ainoana veteraaniluokassa. Kaikki m/r/v-väriryhmän keskarit saivat sa:n, myös siis Yoda. Paras narttu -kehässä Yoda sijoittui toiseksi valionartun jälkeen ja näin meidän veteraanillemme ihka ensimmäinen Suomen sert! Ja myös rop-vet -arvo. Ryhmäkilpailuihin emme lopulta jääneet.


Näyttelyn järjestäjän sivulta kaapattu kuva Yodasta, kuvaaja Reima Mukkala.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti