B-pentujen Vinski kävi eilen Jyväskylän näyttelyssä Lee Coxin kehässä. Tuloksena JUN ERI ja luokan 2. sija. Arvostelu oli varsin mukava ja antoi myös lupauksia / toiveita tulevaisuuteen.
Oosa-Maria Mammankulta Virtasen kumpikin sisko on ensimmäisen juoksunsa juossut (tai juuri nyt Toini on juoksussa, Vappu on juoksunsa jo aiemmin juossut). Näistä tytöistä Vappu on kasvanut n 57 cm korkeaksi ja Toini jäi suunnillen Oosa-siskonsa sekä Pimu-emänsä lukemiin noin 55 cm korkeaksi. Tällä hetkellä meillä kotona on Pimu juoksussa, sitä ennen juoksi Leya, joten tiedä vaikka Oosakin aloittaisi juoksunsa samaan syssyyn.
Vappu ja Toini |
Oosa on käynyt sekä agility- että tokotreeneissä viikottain. Kummankin lajin viime treeneissä se yllätti minut täysin: se oli aivan loistava! Se keskittyi todella hyvin, teki halukkaasti juttuja minun kanssani ja vielä treenien jälkeenkin oli lenkillä täysin minun kanssani, vaikka saikin huidella vapaana! Vau! Se on todellakin kehittynyt! Pyrin kouluttamaan sitä oman oivaltamisen (tarjoamisen) kautta, koska mm. uskon, että itse oivallettu on helpompi oppia ja toivoisin ajatustyön rauhoittavan sitä. Sunnuntain tokotreeneissä se osoitti erinomaista hoksaamiskykyä oivaltamalla hetkessä mitä halusin sen noutokapulan kanssa tekevän. Ei sen nouto toki valmis ole, ihan alkutekijöissään vasta, mutta kehitys muutamassa minuutissa oli huima!
Oosalle on jo virallisia terveystarkastuksia varailtu, myös veljet Riesu ja Vinski ovat suuntaamassa samaan tarkkiin. Hui, kyllä kasvattaja-parkaa jännittää ja kauhistuttaakin jo! Ainakin Oosalle on myös joitakin näyttelyitä suunnitteilla alkuvuoteen. Varmaan myös Uikille kunhan nähdään miten sen hampaat asettuvat. Etuhampaista sillä näyttäisi kaikki olevan ja maitoalakulmuritkin ovat jo irronneet, pysyvien asentoa jännäillään. Myös Yoda jatkanee näyttelyuraansa ja Leyallekin haaveillaan paluuta kehiin 4,5 vuoden tauon jälkeen. Ensi vuoden puolella on myös tarkoitus palata ainakin Pimun ja Titon osalta agilityä treenamaan, syksy on mennyt taukoillessa ja motivaatiota kerätessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti