Itsenäisyyspäivän yhteydessä minulla oli neljän päivän vapaa. Mitä villakoiralauman omistaja tekee vapaa-aikanaan? No, puunaa puudeleita, tietenkin. Tavoite oli puunata viisi villakoiraa neljässä päivässä ja tavoite täyttyi itsenäisyyspäivän iltana kello 10 :)
Vaikka tämä postaus sisältää runsaasti tuotemerkkien nimiä, kyseessä ei ole maksettu mainos (voi kun olisikin! Shampoohylly alkaa huutaa tyhjyyttään ja sponsorointi olisi kyllä huippukivaa), vaan kirjaan lähinnä itseäni varten tähän ylös tietoa millä shampoolla kenetkin pesin, että voin pohtia miten käyttämäni aineet toimivat kullakin koiralla.
Lauantaina aloitin Oosan turkilla. Se oli yhtä takkua, hurahtanut takkuun viikko edellisen pesun jälkeen ja ajattelinkin jo pahamaineisen takkuvaiheen alkaneen. Mutta luultavasti syynä takkuuntumiseen olikin edellisessä pesussa tekemäni lanoliinikokeilu. Oosan turkki oli vaikuttanut varsin kuivalta, joten laitoin tuolloin sen hoitoaineen sekaan #1 All systemsin lanoliinia (jolla on olennainen rooli Pimun nyöriturkin hoidossa) ja itseasiassa jo turkkia föönatessani huomasin siinä jotain erikoista (syheröitä turkin juuressa). Paha vaan, ettei tuossa vaiheessa vielä tiedä, onko se erikoinen juttu hyvästä vai pahasta. No, lanoliinikokeilun jälkeen auoin Oosan turkkia vajaan 3 tuntia, apunani Isle of Dogsin Lush Coating Brush Spray (tämän hetken ehdoton suosikkiaineeni kaikkiin näyttelypitudeessa oleviin turkkeihin! - valitettavasti aineen saatavuus on tällä hetkellä heikkoa), harja, kampaja karsta. Oosan pesin Isle of Dogsin Reconstructing Shampoolla (niinikään suosikkini tällä hetkellä!) ja hoitoaineena käytin myös IOD:n jo myynnistä poistunutta Classic Line Moisturizing Conditioneria. Tämä oli yksi Titon näyttelyturkin hoidon peruskivistä, harmi vain, että valmistajat tekevät tuotteissaan uudistuksia ja poistavat valikoimistaan loistavia tuotteita. Föönatessa käytin esim kinnerkarvoihin jo mainittua IOD:n suihketta, kosteuttamaan niitä ja minusta tuntuu, että kyseinen suihke myös nopeuttaa föönaamista. Näin viikko Oosan pesun jälkeen voisin sanoa, että tuo aineyhdistelmä oli tällä hetkellä Oosan turkkiin hyvä valinta. Kävin Oskun turkin eilen läpi eikä siinä ollut takkuja. Hurraa!
Oosa pesun ja trimmauksen jälkeen |
Lauantaina Rasmus pesi Pimun. Tuo valmis nyöriturkki on vain super! Teemme usein niin, että Rasmus pesee Pimun omaan aikataluunsa sopivasti ja minä jatkan siitä loput osat oman aikatauluni mukaan. Pimu pestään normaalisti 6-8 viikon välein eikä väliaikana turkille tehdä yhtään mitään. Ei yhtään mitään. Nyt edellisestä pesusta oli kulunut kaksi kuukautta. Se on vaan niin helppo! Olen huomannut, että nyöriturkin kannattaa antaa valua vähintään 2, mieluummin vaikka 3 tuntia ennen föönaamisen aloittamista. Siten siitä saa parhaiten läpikuivan. Pimun pesuun käytettiin jo kauan sitten hyväksi koettua yhdistelmää: 1-2 vaahdotusta Erittäin Hienolla Suomalaisella shampoolla (perinteinen sininen versio) ja yksi vaahdotus #1 All systemsin Super Cleaning and Conditioning shampoolla (joka loppuikin juuri tässä pesu-urakassa, kuten sanottua, shampoo-ostokset kutsuvat), jossa on seassa pieni loraus saman firman jo mainittua lanoliinia. Lanoliinin funktio on ainakin nopeuttaa nyöriturkin kuivamista, ero on selkeä kun kuivaa lanoliinin kanssa tai ilman. Huolellisen huuhtelun jälkeen Pimu jätettiin valumaan pyyhkeitten päälle ehkä kolmeksi tunniksi ja kahdessa tunnissa olin sitten föönannut sen ja tehnyt konetyöt ja Pimu oli valmis. Tällä kertaa jätin siltä jalat ajelematta, koska on pakkanen eikä Pimu ole menossa näyttelyihin. Föönasin vain lahkeet huolella kuiviksi. Nyöriturkin kohdalla olemme kokeneet aineyhdistelmän tärkeäksi koiran tuoksun kannalta ja tämä yhdistelmä, jota käytämme, sopii meille hyvin.
Sillä aikaa kun Pimu valui, oli Uikin pesuvuoro. Uikilla on vielä tosi lyhyt ja ohut pentuturkki, joten sen turkissa ei kauan mene, eikä sitä esim tarvitse vielä harjata ennen pesua. Uikille käytin viimeiset tipat #1 All systemsin Super Cleaning and Conditioning shampoosta ja toiseen vaahdotukseen jouduin sitten käyttämään Isle of Dogsin Silky Oatmeal -shampoota. Uikin trimmauksesta noin muuten on sanottava, että nykyisin sille on varsin helppo tehdä ihan yksinkin konetyöt! Aluksi konetöiden tekemiseen tarvitsi suunnilleen koko perheen, joten kakara on kovasti edistynyt.
Maanantaina laiskottelin enkä pessyt yhtään koiraa. Paitsi Oosa kävi trimmauspöydällä, kun tapasimme iltalenkillä sattumalta Riesu-veljen ja peltoleikkien tiimellyksen jälkeen Oosan päätukka ja niskaturkki olivat niin märkiä, että niistä ihan valui vettä. Katastrofilta säästyäkseni föönasin märät kohdat huolellisesti IOD:n hoitosuihkeen ja harjan avulla ja sainkin turkin ihan hyvään kuosiin.
Oosa peltoleikkien jälkeen :) |
Oosa föönattuna |
Tiistaina aloitin harjaamalla Yodan ja Leyan (1,5 tuntia / koira) sekä konettamalla niiden kuono-osat ja kun muu Suomi katsoi Linnanjuhlia, minä pesin nämä nartut. Yodan turkkiin muodostuu koko ajan ihmeellistä vanua, lisäksi olen monta pesua köyttänyt sille todella hoitavia aineita (niin että turkki jopa väistää saksia), joten nyt kokeilin sille Anju Beautén Vitalite Poils Durs -shampoota, joka on karkeakarvaisille turkeille suunniteltu. Hoito-aineena käytin Isle of Dogsin Silky Oatmeal -hoito-ainetta. Tällä kertaa Yodan turkki oli kyllä ihan leikattava, joten kohdalleen osui tämäkin kokeilu. Tosin eilen perjantaina sillä oli jo sitä ihme vanua, jota piti kammalla nostella pois. En ymmärrä tuota. Leyan pesuun käytin samoja aineita kuin Oosalla, ja tosiaan koska Leyan turkki on ihan viime aikoina mennyt tosi kuivan tuntuiseksi, lisään Leyalle myös ruokaan öljyä. Mutta eilen tehdyssä turkkien pikatarkastuksessa, Leyankin turkki tuntui varsin mukavalta, joten ainevalintani vaikuttavat ihan onnistuneilta.
Yoda harjattuna, pesu vielä odottaa |
Leya harjattuna, pesu odottaa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti