perjantai 26. huhtikuuta 2019

Pennut sirutettu ja nimetty

Ulpu kävi tänään siruttamassa ipanat ja näin myös niiden nimet on jotakuinkin valittu. Meillähän on pentueiden nimissä ollut sekä sama teema että alkukirjain. Nythän me ollaan jo C:ssä menossa ;) Koska erityisesti Ronja on suuri Harry Potter -fani, nämä pennut nimettiin Harry Potterissa esiintyvien hahmojen mukaan. Tässäpä pentujen nimet listattuna (pentujen kuvia pääsee ihailemaan Facebookiin tai Instagramiin):

Simpa = Tyystilyksen Charlie Weasley (Simpa on jäämässä Ronjalle)
Leke = Tyystilyksen Colin Creevey
Pinkki = Tyystilyksen Cho Chang (Pinkki on myös jäämässä meidän omistukseen, mihin se asettuu asumaan ja minkälaisella sopparilla on vielä ihan auki)
Pepe = Tyystilyksen Cornelius Toffee
Seppo = Tyystilyksen Cormac McLaggen
Viola = Tyystilyksen Callidora Longbottom
Fredi = Tyystilyksen Cedric Diggory

Huomenna saamme odotettuja vieraita, kun Lenni-isän omistaja Josefiina tulee tervehtimään ipanoita.

Maanantaina menemme pentujen kanssa kyläilemään ja keskiviikkona niille tehdään pentutestaus. Loppuviikosta tapaamme uudelleen pentujen tulevia kotiväkiä.


sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Pentujen pesupäivä

Tänään ipanoilla on ensimmäinen pesupäivä. Tähän mennessä pesulla on käynyt Simpa, Viola, Seppo ja Fredrikson. Nyt odotellaan loppujen pentujen heräämistä - ja toisaalta pikkutrimmerin latautumista.

Ipanoiden ensipesuun kuuluu normaali shampoopesu, föönaus ("turboföönillä") , naaman, varpaiden ja pyllyn alueen konetus (ja uroksilla pippelinpään karvatupsun) ja vähän pyllynpäällisen saksimista sekä hännänpään karvojen lyhentäminen. Ehkä 20 minuuttia / pentu menee aikaa.

Muut puunatut on simahtaneet, mutta toisena trimmattu Viola jatkaa riehumistaan 😁

Simpa
Pinkki

Viola



tiistai 16. huhtikuuta 2019

Yoda 11 vuotta. Ja pennut 4 viikkoa.

Yoda, koiralaumamme ehdoton kuningatar, viettää tänään 11-vuotis syntymäpäiväänsä. Onnittelut, the Queen! Yodahan on ”lomalla” Reetan ja Robinin huomassa Porvoossa, ollut kohta vuoden. Pääsiäisen aikana se tulee käymään täällä, kun Reetta tulee ihastelemaan Uikin pentuja. Yodahan on saanut vaivoikseen terveyshuolia enemmän kuin yhden koiran tarpeeksi:
- se on kutissut niin, että on rapannut itseltään turkin lyhyeksi; tämä päättyi kuin seinään kun se sterilisoitiin
- siltä on poistettu patteja (tukkeutuneita, puhjenneita talirauhasia)
- se on sterilisoitu ja sillä on virtsankarkailua, johon on lääkitys
- siltä on poistettu kumpikin nisärivi nisäkasvainten vuoksi
- sillä on ollut selittämättömiä mahavaivoja
- sillä on ollut selittämättömiä kipukohtauksia
- siltä on poistettu useita erittäin huonokuntoisia hampaita
- sillä on todettu sappirakon mucocele, johon on lääkitys
- sillä on diagnosoitu Cushingin tauti, johon sillä on lääkitys

Mutta kaikesta huolimatta se porskuttaa menemään iloisena ja elämäänsä tyytyväisenä. Toivottavasti saamme pitää Kuningattaren luonamme vielä pitkään <3

Pennelit täyttävät tänään neljä viikkoa. Ne ovat aloitelleet jauhelihan syöntiä ja viettävät päivisin aikaa meidän seuranamme olohuoneessa, juosten ja pissaten ympäriinsä. Oosasta on sukeutunut niille varsin mainio leikkitäti, joka huolehtii pennuista, kun niiden oma Hulda Huoleton emä ei sitä aina tee. Olemme tavanneet potentiaalisia pennunostajia, aloittaneet pentujen rekisteröinnin ja varanneet pentutarkastuksen eläinlääkäristä. Tänään pennut saavat vielä iltajauhelihan kanssa toisen matokuurinsa. Naamat konetin pennuilta viime torstaina. Kohta voisi olla kokopesun ja varpaiden ym konetuksen aika.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Leyan pesu 3/19, Oosan pesu 3/19 ja pentujen pikakuulumiset

Huh, ihan ällistyin noita lukemia. Oikeestiko eilinen oli vasta tyttöjen kolmas pesukerta tälle vuodelle 😬. No, noilla on helppohoitoiset turkit, se on totta. Pesujen välillähän minä en tee niille käytännössä mitään, saatan tukan laittaa uudelleen kerran, siinä kaikki. Siis en harjaa tai mitään sellaista. Leyan pesusta oli siis aikaa noin kuukausi ja Oosan pesusta noin viisi viikkoa.

Käytin kummallekin samoja aineita pesuun. Ensimmäinen vaahdotus K9 Strip Offilla, toinen ja kolmas vaahdotus itselleni uudella tuttavuudella, mutta villakoiraihmisten paljon käyttämällä PurePawsin H2O:lla ja hoitoaineena saman sarjan aine lisättynä pienellä lorauksella PurePawsin Code Secret Yorkie Cream Conditineria. Illalla (lue yöllä) turkit tuntuivat hieman rasvaisilta, mutta aamulla ne olivat tosi hyväntuntuiset! Ja Leyasta tuli ihan nätti :) Leyahan on ensi kuussa lähdössä näyttelyreissuun ilman meitä. Oosan turkki on oudossa vaiheessa, kun säästelen sitä niin, että kesemmällä saan sen taas leikattua continentaliin. Josko Oosa kävisi vielä muutaman näyttelyn ennen kuin siltä lähtee turkki kokonaan (hui!).

Oosa pestynä ja kuivattuna

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, painavin (PePe) rikkoi tänä aamuna kilon rajan ja kolmesataa grammaa kevyempi PinkkiPinsqu tuli tänä aamuna pennuista ensimmäisenä pentulaatikon reunan yli. Kun Ronja menee pentulaatikon reunalle, pennut tulevat innoissaan tervehtimään ja heiluttavat Ronjalle häntiään.
Kaverin kanssa on lämmin nukkua. 


keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Pennut kaksi viikkoa

Aika kuluu kuin siivillä ja eilen pennut täyttivät jo kaksi viikkoa. Kaikkien silmät ovat auki ja kaikki kasvavat huimaa vauhtia. Pinkkipinsqun painonnousu on aiheuttanut vähän harmaita hiuksia, koska jostain syystä nyt kaikkiaan kolmen yön aikana sen paino ei ole noussut lainkaan (kerran jopa laskenut pari grammaa), mutta päivisin Pinkkipinsqukin nostaa painoaan mallikkaasti. Kaikki pennut painavat yli puoli kiloa ja painavimmat pojat jo yli 700 g. Pentujen liikkeet ovat vielä hapuilevia ja edelleen ne lähinnä vain nukkuvat ja kakkaavat :) Nämä pennut jos ketkä tottuvat pesuihin, koska ne pestään järkiään kaksi kertaa vuorokaudessa, koska ovat yltäpäältä kakassa. Eilen pennut saivat myös ensimmäisen matokuurinsa (Canex), saapa nähdä miten niiden mahat siihen reagoivat.

Ensimmäisten pennunkatsojien kanssa on jo tapaamisia sovittu. Pentueesta saattaisi edelleen olla pari urosta vailla sitä juuri oikeaa, ensisijaisesti harrastavaa (tai muuten meritoitunutta) perhettä vailla.


Uikki ja lapset

Pennut pyykkikorissa pentulaatikon siivouksen ajan