sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Leyan pesu 3/19, Oosan pesu 3/19 ja pentujen pikakuulumiset

Huh, ihan ällistyin noita lukemia. Oikeestiko eilinen oli vasta tyttöjen kolmas pesukerta tälle vuodelle 😬. No, noilla on helppohoitoiset turkit, se on totta. Pesujen välillähän minä en tee niille käytännössä mitään, saatan tukan laittaa uudelleen kerran, siinä kaikki. Siis en harjaa tai mitään sellaista. Leyan pesusta oli siis aikaa noin kuukausi ja Oosan pesusta noin viisi viikkoa.

Käytin kummallekin samoja aineita pesuun. Ensimmäinen vaahdotus K9 Strip Offilla, toinen ja kolmas vaahdotus itselleni uudella tuttavuudella, mutta villakoiraihmisten paljon käyttämällä PurePawsin H2O:lla ja hoitoaineena saman sarjan aine lisättynä pienellä lorauksella PurePawsin Code Secret Yorkie Cream Conditineria. Illalla (lue yöllä) turkit tuntuivat hieman rasvaisilta, mutta aamulla ne olivat tosi hyväntuntuiset! Ja Leyasta tuli ihan nätti :) Leyahan on ensi kuussa lähdössä näyttelyreissuun ilman meitä. Oosan turkki on oudossa vaiheessa, kun säästelen sitä niin, että kesemmällä saan sen taas leikattua continentaliin. Josko Oosa kävisi vielä muutaman näyttelyn ennen kuin siltä lähtee turkki kokonaan (hui!).

Oosa pestynä ja kuivattuna

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, painavin (PePe) rikkoi tänä aamuna kilon rajan ja kolmesataa grammaa kevyempi PinkkiPinsqu tuli tänä aamuna pennuista ensimmäisenä pentulaatikon reunan yli. Kun Ronja menee pentulaatikon reunalle, pennut tulevat innoissaan tervehtimään ja heiluttavat Ronjalle häntiään.
Kaverin kanssa on lämmin nukkua. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti