Tänään olisi Mortin syntymäpäivä. Ensimmäinen kerta moneen vuoteen, ettei Make mennyt sen kanssa pizzalle. Koira, joka jakaa elämän kanssamme yli 14 vuoden ajan, jättää ison jäljen sydämiimme. Mortin kohdalla loppu oli meille vielä sillä tavalla kurja, ettemme Maken kanssa päässeet sitä lainkaan hyvästelemään, vaan jouduin puhelimessa tekemään päätöksen. Toki kaksi sitä kovasti rakastanutta henkilöä oli sitä saattamassa. Valokuvia tähän on turha odottaa. Liian monien viimeaikaisten menetysten takia en pysty selailemaan valokuvia, joissa poistuneet rakkaani saattaisivat esiintyä.
Lepää rauhassa pieni suuri persoona 💞
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti