Noin 35 agilitykisastarttia takana ja nyt on ensimmäinen LUVA taskussa Oosan kanssa. Edellisviikonlopun OKK:n kisojen jälkeen olin jo lyömässä hanskoja naulaan, kun tajusin, että luviemme esteenä oli vain ja ainoastaan minun henkinen asenteeni: himoitsin nollaa liikaa enkä näin ollen pystynyt tukemaan Oosaa puhtaaseen suoritukseen. Noista kisoista tuloksena 3 x hyl... Eilen Torniossa Jari Suomalaisen radoilla tulostaso oli sitten vähän eri. Hypåäriltä 5 vp, joka meni ihan Oosan piikkiin; se tuli kepeille jarrutuksistani huolimatta liian lujaa, törmäsi kolmanteen keppiin ja rikkoi rytmin. Otettiin kepit alusta ja ehdittiin ihanneaikaan (etenemä 3,81 m/s). Ensimmäisellä agilityradalla jätin Oosan liian yksin suorittamaan A:ta, joka oli toinen este ja lähdin valvistelemaan päällejuoksua, jolloin Oosa kiersi A:n. Toinen vitonen huonosti ohjatusta hypystä, jonka sain korjattua. Korjauksista huolimatta alle ihanneajan, etenemä 3,39 m/s ja palkintopallisijoitus (olimme toisia)!
Toinen agilityrata alkoi samalla lailla kuin ensimmäinenkin, joten tiesin jo olla jättämättä Oosaa yksin A:lle. Minulla oli radalle yksinkertaisempi suunnitelma kuin monella muulla, mutta se kannatti: teimme ensimmäisen nollamme ja siitä LUVA! Etenemä 4,35 m/s. Jippii! Ihan huippua! Oosa on super! Tornion halli on ennenkin ollut meille suosiollinen. Ehkä ei lyödäkään hanskoja tiskiin, omaa hermojen hallintaa tämä laji (ja kisaaminen ylipäänsä) vaatii. Seuraavat kisat ovat kuitenkin vasta aikaisintaan maaliskuussa, kun helmikuussa ei kisoja Seinäjokea lähempänä ole. Helmikuussa tosin voisi ollakin toisen lajin parissa haasteita tarjolla.
Bloggeriin ei nykyisin ilmeisesti voi oikein videoita liittää (tai en nyt löydä miten liitetään), joten mikäli kisasuorituksemme kiinnostavat, kannattaa katsoa Ronjan ylläpitämästä kennelimme Instagramista. Siellä on myös Reima Mukkalan ottamia kuvia tarjolla.
Minulla näkyy ja toimii sama liitä-video kuvake kuin aina ennenkin.
VastaaPoista