maanantai 17. syyskuuta 2012

Yoda luonnetestissä

Eilen aamulla klo 8.50 soi puhelin ja puhelussa kävi ilmi, että Yodalle olisi hyperperuutuspaikka rottweilereiden järjestämässä luonnetestissä Haukiputaalla, oikeastaan jo klo 10, mutta aikataulua rukattaisiin sen verran, että Yoda testattaisiin klo 12. Olimmekin Tuijan, Marikan ja Juhan kanssa suunnitelleet menevämme katsomaan testiä, joten ei muuta kuin tieto muille muuttuneesta ajasta sekä siitä, että Yoda testattaisiin. Reetan kanssa olimme jo aikoja sitten puhuneet, että jos Yoda joskus testataan, Reetta vie sen testiin. Minä jännitän niin paljon enemmän ja Yoda on erityisen herkkä jännittämiselle.

Yhdentoista jälkeen lähdimme testipaikalle. Auton pysäköimme jonkun matkan päähän testipaikasta ja kävimme ilmoittautumassa. Katsoimme Marikan, Juhan, Tuijan ja Miian seurassa edellisen koiran (suomenlapinkoira) testin ja kun tuomarit menivät tekemään arviotaan siitä, Reetta lähti hakemaan Yodaa. Reetta leikitti Yodaa ennen testialueelle menoa. Sitten tuomarit antoivat arvionsa edellisestä koirasta ja olikin Yodan vuoro tulla testattavaksi. Mikrosirun tarkistus otti sillä koville, samoin kolmen tuomarin (yksi tuomariharjoittelija) läsnäolo esim alkuleikin (taisteluhalun erikoiskoe) aikana. Mutta kaikkinensa testissä Yoda oli todella täpäkkä. Se toki reagoi eri ärsykkeisiin, mikä onkin täysin sallittua tai jopa toivottavaa, mutta "tehtävien" välillä sen häntä nousi joka välissä ylös. Sen huomasin selkeästi, että aina tuomareiden läheisyydessä se oli epävarmempi ja häntä oli alhaalla. Pimeässä huoneessa Yoda oli järjestänyt hauskan yllätyksen: Reetta oli tilan takanurkassa piilossa, Yoda oli lähtenyt Reettaa kohti mutta sitten hypännyt n. 30 cm korkean puupalasen päälle istumaan, eikä ollut siitä hievahtanutkaan. Lopulta Reetan oli pitänyt se käydä tönäisemässä alas siitä. Tuomareilla oli kuulemma ollut hauskaa ;)

Yodan pisteet (tuomarit Reijo Hynynen ja Jari Keinänen)
- toimintakyky  -1 (pieni) = -15
- terävyys + 1 (pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua) = 1
- puolustushalu + 1 (pieni) = 1
- taisteluhalu -1 (pieni) = -10
- hermorakenne + 1 (hieman rauhaton) = 35
- temperamentti + 2 (kohtuullisen vilkas) = 30
- kovuus + 1 (hieman pehmeä) = 8
- luoksepäästävyys +2b (luoksepäästävä, hieman pidättyväinen) = 30
- laukauspelottomuus ++ (laukauskokematon)
LOPPUPISTEET + 80p (eli niin sanotusti hyväksytty tulos, jolla taas villakoirilla ei ole mitään merkitystä)

Villakoirien luonnetyöryhmän aikoinaan tekemän epävirallisen villakoirien ihanneluonneprofiilin mittapuulla Yoda on luonteeltaan varsin kelvollinen villakoira ;) Luonnetestituomarien mukaan (ja jonka minä myös allekirjoitan) sen käyttäytymistä testissä hallitsi koko ajan sen luoksepäästävyys (tai -päästämättömyys kuten tuomarit sanoivat). Aina tuomareiden läheisyydessä se oli epävarmempi kuin Reetan kanssa kahdestaan toimiessaan. Toivottavasti saan tähän jossain vaiheessa kuvia Juhalta ;) Testi on toki myös videoitu, mutta ainakaan vielä en videota ajatellut julkaista.


1 kommentti:

  1. Hienosti Yoda veti :D Ja Reetan rauhallisuus ja koko olemus t-paitoineen (itsehän olin toppatakissa...) testissä oli aivan huippua. Minkälaisenhan arvion hän olisi saanut hermorakenteesta? :D Meillä tuo on vielä Mimmin kanssa edessä. Saa nähdä, viekö se emäntää, kuin pässiä narussa.

    VastaaPoista