sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Ronjalle ja Titolle 0 - Ronja and Tito ran a clear round

Eilen starttasimme sekä minä ja Pimu että Ronja ja Tito OKK:n agilitykisoissa kahdella agilityradalla. Minun ja Pimun radoista ei paljon kerrottavaa jälkipolville jäänyt: kumpikin päätyi hylkäykseen. Ensimmäisellä radalla kohtaloksi (kuten monen muunkin) koitui mutkaputki radan nurkassa, johon Pimu valitsi väärän pään. Toisella radalla Pimu kohelsi keinulla (Ronjan sanoin minä päästin sen sinne ihan yksin koheltamaan jarruttamatta tms sitä lainkaan) ja kun vilkaisin mitä tuomari kohelluksesta antoi, Pimu tulkitsi katseeni käskyksi mennä A:lle, jonka vuoro olisi ollut vasta parin esteen päästä. Että joo, minulla on vielä paaaaaljon opittavaa tästä lajista. No, loppuosa tästä radasta meni kuitenkin varsin mukavasti, että vähän olen kuitenkin tyytyväinen.

Sen sijaan Ronja ja Tito tekivät komean nollan ensimmäisellä päivän radallaan! Medi-ykkösistä ainoan, joten luva ja voittohan siitä napsahti (ihanneaika alittui reilulla 7 sekunnilla). Toisenkin radan nolla oli varsin lähellä: Ronja lähetti Titon lähes V:n mallissa olleeseen putkeen ja lähti itse etenemään. No, Tito tulikin perässä ja tästä kielto. Ihanneajan alitus kuitenkin reilut 9 sekuntia ja sijoitus heti radalla nollan tehneiden jälkeen. Ronjalla ja Titollahan (kummallakin siis!) on nyt takanaan vain 6 virallista kisaa: kaksi nollaa, kolme palkintopallisijoitusta, joista kaksi voittoa. Että aika komea saldo :) Luokkanousua he metsästävät seuraavan kerran ensi viikonloppuna.

// Yesterday both me and Pimu and Ronja and Tito ran two agilitycourses in our own hall. There is not much to tell about my and Pimu's courses, they both ended in disqualifying. I still have lots to learn in this sport! But Ronja and Tito ran much better! On the first course they were the only ones of medium-sized dogs having a clear round. They beat the standard course time with over 7 seconds got a leg and of course also won the competition. On the second course they almost also had a clear round: Ronja sent Tito to a V-shaped tunnel, ran forward but Tito followed her without doing the tunnel. So they got a denial but beat the standard course time again. They have now started 6 times officially, got two legs, been three times on the podium and won twice. Not bad :) They hunt for their last leg in the class 1 next time next weekend.

Ratakuvista suurkiitos Jarmo Ristolle! // A huge thanks to Jarmo Risto for the photos on the course!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti