Ensimmäisen kesälomaviikon kunniaksi olen pessyt 3/4 koiristani :) Yodanhan on tähän mennessä pessyt pääasiassa Reetta, mutta nyt kun se muutti meille takaisin, se on tietysti minun pestäväni. Cushingin taudin lääkityksen myötä Yodan turkin kunto on parantunut; turkki on tiheämpi kuin aiemmin. Mutta rasvoittuu edelleen nopeasti. Tein hieman erilaisen ratkaisun ja leikkasin Yodalta korvakarvat pois ja muutenkin terrierimäisemmän turkin. Se on nopeampi pestä kuin pitkä tukka, joten toive olisi, että saisin pidettyä Kuningattaren mukavan siistinä.
|
Yoda uudessa lookissa |
|
Yoda eilisissä rally-tokotreeneissä |
Mortin pesuista on tänne blogiin merkitty tälle vuodelle vain yksi kerta, mutta kyllä se on pesty (ainakin) toisenkin kerran ennen tämän päiväistä kertaa. Tänään aloitin konettamalla Mortilta karvaa pois terällä nro 10. Melkein kaikki karva lähti, sitten pikaiseen pesuun, föönaus, konetuksen paikkaus, huuhtelu ja kuivaus. Tunti kului vanhuksen turkin parissa. Jos Mortin terveys vain muutoin sallii, se voisi käydä uimassa piakkoin.
|
Mortti ei arvosta kuvattavaksi tulemista |
Leya oli pesty viimeksi äitienpäiväviikonloppuna olleeseen Iisalmen näyttelyyn. Koska Sari saksi Leyan sinne, minulla oli ollut aikomus pestä se pari viikkoa näyttelun jälkeen, että saisin leikattua sen malliin Sarin jäljiltä. No, se jäi. Mutta tänään Leya sai koko hoidon turkilleen. Pesin sen ensin K9 Strip Offilla, sitten kaksi vaahdotusta PurePaws H2O:lla ja vielä saman sarjan hoitoaine. Nämä aineet sopivat Leyan turkille ihan mukavasti. Leyan turkinhoidossa meni reilu kaksi tuntia.
Vielä olisi Oosa puunaamatta. Se saa nyt odottaa. Huomenna menemme Raaheen kolmen agilitykisastartin verran. Ukkosta luvassa, lisäksi Oosa on juoksussa. Eli katastrofin aineksia ilmassa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti