C-pentujen omistajat pitävät ihanan aktiivisesti yhteyttä, monta kertaa viikossa saamme lukea ipanoiden kuulumisia. Pennut ovat nyt 17-viikkoisia, saaneet toiset rokotuksensa ja kasvaneet kaikki kovasti. Tai Pingu nyt ei niin kovasti, mutta kasvanut on sekin. Maitohampaatkin ovat alkaneet irrota. Ipe esitteli meille eilen harvahammashymyään ja Fredillä on jo kaksi hienoa rauta-alahammasta ja kolmaskin jo kovasti pilkottaa.
Pennuista Ipe eli entinen Simba (Tyystilyksen Charlie Weasley) ilahduttaa meitä täällä kotona. Ipe on käynyt muutaman kerran agilityhallilla monta kertaa agilitykisoissa ja se on kova leikkimään yksin, yhdessä ihmisten ja toisten koirien kanssa. Ipe on aika vauhdikas poika, hyppii kovaa ja korkealle ja juoksee lujaa. Se on myös varsin kauniisti rakentunut, mistä todistuksena sen BIS1-voitto viime viikon pentumätsäristä :) Ipestä näyttäisi tulevan ihan kivan kokoinen uros.
Rambo eli entinen Leke (Tyystilyksen Colin Creevey) asuu Oulussa. Se on myös melkoisen vauhdikas pakkaus ja aloittelee ensi kuussa pentukurssilla. Ramboa olemme muutaman kerran tavanneetkin. Rambo lienee tällä hetkellä pentueen suurin ja se on jo ylittänyt keskikokoisen villakoiran korkeuden alarajan.
Ipe vasemmalla, Rambo oikealla |
Pingu eli Pinksu (Tyystilyksen Cho Chang) ilahduttaa Reetan ja Robinin elämää Porvoossa. Se on siis minulla ja Reetalla yhteisomistuksessa. Pingu hengailee iltaisin tallilla ja se on myös varsin vauhdikas ja hoksaavainen pentu. Pingulle on (tietenkin) muutamia näyttelyitä ajateltu, ensimmäinen ensi kuussa. Pingu on pikkuinen ja tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että se jää mini-koiraksi agilityä ajatellen. Se on juuri saavuttanut kääpiövillakoiran korkeusalarajan.
Huisi eli entinen Pepe (Tyystilyksen Cornelius Toffee) asuu Seinäjoella seuranaan kaksi ihanaa tyttöä sekä jackrusselinterrieri. Huisi on jo aloittanut aktiivisesti treenaamaan agilityn alkeita ja sen löytääkin usein paikalliselta agilityareenalta isänsä seurasta.
Urho eli entinen Seppo (Tyystilyksen Cormac McLaggen) asuu myös Oulussa. Urho jakaa osa-aikaisesti elämäänsä pikkutytön kanssa, harrastaa uimista ja kiipeilyä ja kaikkea mitä aktiivinen koiranpentu vain voi. Se on mm ollut mukana prinsessasynttäreillä. Tällä hetkellä Urho on Ipen kanssa samaa kokoluokkaa. Urhon toinen kives on edelleen kadoksissa.
Lysti eli entinen Viola (Tyystilyksen Callidora Longbottom) asuu Porissa seuranaan toinen villakoira. Myös Lysti harrastaa jo aktiivisesti agilityä pentukurssilla ja on muutoin perheensä arjessa mukana. Lysti on edelleen yhtä rohkea ja leikkiväinen kuin pikkupentunakin.
Fredi, jonka pentunimi säilyi (Tyystilyksen Cedric Diggory) asuu Helsingissä. Se viettää aktiivista elämää kulkien Kolmatta Linjaa, käyden milloin jalkapallopelissä, milloin kahvilassa. Näin kesäaikaan se viettää perheensä kanssa aikaa saaressa, jossa se saa elää oikeaa koiranelämää ja toteuttaa itseään kaivamalla, kiipeilemällä, juoksemalla vapaana ja uimalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti