Pääsiäisen juoksulenkistä innostuneena (ja vähän jo aiemminkin ajatuksella leikkineenä) aloin etsiskellä tietoa, paljonko canicross-kisoissa juostava matka suunnilleen on. No, törmäsinpä sitten virtuaaliseen canicross-kilpailuun ja kävi ilmi, että sunnuntaina juoksemamme matka jäi vaivaiset 500 metriä liian lyhyeksi tuohon kilpailuun. Siispä torstaina paremmilla juoksuvarusteilla varustettuna uudelleen matkaan ja koska olen hullu, osallistuimme (tai osallistumme, tuo kilpailu on edelleen menossa ja omaa aikaa voi parantaa ensi kuun alkupuolelle saakka) tuohon virtuaaliseen canicross-kilpailuun. Mitään kärkisijoja emme todellakaan edes lähde tavoittelemaan, minä ylitin itseni jo täysin juoksemalla vaaditun 3 km ja osallistumalla kilpailuun (nimim koulun cooperissa tuskin 1500 m rikki). Mutta hauskaa oli Oosan kanssa juosta, se oli torstaina varsin hyvässä vedossa ja uskon, että se nautti juoksemista yhtä paljon kuin minäkin. Ehkä joskus voisi jopa harkita ihan oikeaakin canicross-kilpailua sen kanssa? Huvin vuoksi. Ja näyttääkseen, että aika moneen tuollainen näyttelypuudelikin taipuu. Myös Anna, C-pentueen Fredi-pennun omistaja, on mukana tuossa kilpailussa. Hyvä me!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti