Eilen oli Oosan pesupäivä. Koska jaksan vielä toivoa, että korona häipyy maailmasta piakkoin ja pääsemme "ulos maailmaan#, Oosa on edelleen turkissa. Jatkan edelleen terrierileikkauksen hahmottelua sille. Hännästä tulikin nyt liian kapea ja suippeneva, lisäksi rungosta pitää vielä saada karvaa pois enkä tiedä yhtään mitä tehdä etujaloille: kaventaako niitä vai ei. Koska tykkään villakoiran ilmeestä niin että tukka on sidottu kiinni (topknotilla siis), pidän Oosan päätukan pitkänä niin kauan kuin mahdollista. Terrieriinhän myös korvat pitää ajella paljaiksi. Oosa oli takkuinen, varsinkin valjasalueelta. Sehän on lenkkeillyt noin puoli vuotta vain ja ainoastaan valjaissa, koska se vetää hihnassa ollessaan järjettömästi enkä halua sille niskavammaa. Ai voisiko koiran kouluttaa kävelemään vetämättä? Osaa Oosakin, mutta sitten se sipsuttaa pystyryhtisenä korkeassa stressitasossa enkä halua sitäkään. Siksi se saa vetää niinä kertoina, kun ei juokse satasta metsässä vapaana. No, kohtuuhyvin ja -helpolla sain Oosan turkin harjattua ennen pesua. Ja onneksi jaloissa ei ollut takkuja.
Kävin eilen ennen pesua Oosan kanssa myös juoksulenkillä. Ensimmäisemme tälle vuodelle ja ehkä koskaan. Ajatus olisi kokeilla vähän canicrossia Oosan kanssa, lähinnä siis omaksi iloksi ja kunnon kasvatukseksi. Eilen se ei oikein innostunut minua vetämään (eikä tänä aamuna vetänyt muuten tavallisella remmilenkilläkään). Syykin on aika selvä: se aloitti eilen juoksun ja olemme nyt oppineet, että juoksun alussa se on aika vaisu. Viimeksihän se aloitti juoksun syysloman lopulla ja olin siitä reissussa jo huolestunut, kun se vaan pötkötteli autossa. Siis lenkeillä ja kun tapahtui, se oli ihan oma itsensä, mutta kun mitään ei tapahtunut, se oli tavallista Oosaa selkeästi rauhallisempi. Sama toistui nyt.
Vähän olisi ajatus astuttaa Oosa seuraavasta juoksusta eli syksyllä. Saapa nähdä miten käy, toteutuuko ajatus vai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti