Takana vauhdikas viikonloppu. Perjantaina käytimme Reetan kanssa nartut eli Yodan, Leyan ja Pimun joukkonäytteenotossa Koiran geenit -tutkimusta varten. Kaikki uroksemme olivatkin antaneet näytteensä jo aiemmin, joten meidän perheen kuudesta koirasta osallistumisprosentti ko. tutkimukseen on 100. Mikäli minulle joskus vielä tulee pentuja, pennuilta tullaan ottamaan näytteet tähän tutkimukseen pentutarkastuksen yhteydessä. Tänään olen sitten täytellyt tutkimuksen nettisivuilta eri projektien kyselylomakkeita. Hessu ja Morttihan ovat jo vanhastaan verrokkikoirina mukana kaihigeenin etsimisessä, lisäksihän meidän keskareilla saattaa olla merkitystä legg-perthes -geenin etsimisessä. Myös legg-perhes -sairas kasvattimme Mimmi on näytteensä tutkimukseen antanut.
Näytteenoton jälkeen kävimme lenkillä koirien kanssa. Reetta innostui kokeilemaan Virpiniemen sissirataa koirien kanssa.
Pimu kiipesi renkaat ihan omin jaloin, ylös ja alas |
Perjantai-iltana Miia ja Roope tulivat meille kylään neljän lapsensa ja neljän koiran kanssa. Lauantaina suuntasimme Miian ja Reetan kanssa Nallikariin unkarinpaimenkoirien erikoisnäyttelyyn, jossa valkoiset nyörit olivat esillä. Miian komondoruros Atte oli odotetusti ROP (ainoa rotunsa aikuinen) ja lisäksi BIS3. Pulivauvoista Osku oli BIS2-pentu.
Jossain välissä viikonloppua innostuimme testaamaan miten komondoruros hyppää läpi agilityrenkaasta. Touhu oli sen verran epätoivoista, että pohdimme pitkään kuinka monta ihmistä tarvitaan, että komondor saadaan hyppäämään renkaan läpi.
Vas. puli Olga, renkaan takana komondor Atte. |
Lopulta touhu onnistui. Ja useampaan kertaan.
Edessä oikealla Osku osallistuu. |
Oskun sisko Helka leikki kukkaisvauvaa saniaispehkossa. Suloinen hattara!
Sunnuntaina kävimme järkyttämässä koiralaumojemme kanssa ihmisiä Virpiniemessä. Miia käveli neljän valkoisen koiran kanssa, joista kahdella oli tuo niin kummallinen nyöriturkki (tai rastoja kai ne komondoreilla ja puleilla ovat) ja minä neljän mustan koiran kanssa, joista niinikään kaksi oli kummallisessa turkissa. Harmi vain, ettei kävelyporukoistamme ole meillä kuvia.
Eilen chillailimme kotosalla. Atte päätti, ettei meidän heppoinen aitamme sitä pitele, joten se chillaili vapaana pihalla kun ihmisetkin olivat ulkona. Reetta kävi myös kävellen tallilla tervehtimässä tallin väkeä sen kanssa. Kun Elli oli kuullut, että Reetta oli liikkeellä valkoisen koiran kanssa, niin hän luuli, että koira olisi valkoinen länsiylämäänterrieri Hippu. Ehkä Elli vähän yllättyi, kun koira olikin vähän eri kokoluokan Atte :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti