keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Pimu sairaslomalle

Eilisten Haukkistreenien jälkeen jätin Pimun Ronjan luokse. Tarkoituksenani oli viedä se ja Uikki tänään silmäpeilaukseen. Aamulla Ronja soitti järkyttyneenä: Pimu oli aamuyöstä tippunut sängystä eikä sen takaosa ottanut nyt alle ollenkaan. Se oli liikkunut Ronjan asunnossa hinaten itseään etujaloilla eteenpäin. Lähdin töistä välittömästi ja ajoin Ronjan luokse, jossa Makekin jo oli. Ronjan kanssa veimme Pimun Poratien päivystykseen.

Eläinlääkäri tutki Pimua, totesi, että sillä on tunto jaloissa, mutta varsinkaan vasen jalka ei ota alle. Tunnustelemalla hän ei syytä löytänyt. Pimu vietiin röntgeniin ja vietimme Ronjan kanssa järkyttävän pitkän reilun puolituntisen odotellen kuvien tuloksia. Pimulta kuvattiin lantio, lonkat ja selkäranka rintarankaa myöten eikä kuvissa lopulta näkynyt mitään erityistä, ei murtumaa tai mitään, joten sain tokkuraisen, kipulääkityn Pimun mukaani kotiin, diagnoosina reväytys, hoitona lepo ja kipulääkitys. Nyt Pimu edelleen torkkuu kainalossani, ei halua nousta ylös, vaan pötköttelee mieluummin. Nyt kaikki lukijat saavat peukuttaa, että meille niin rakas Pimu toipuu entiselleen. Vielä eilen se kirmasi Oosan kanssa vauhdilla pitkin Haukkista ja teki sydämensä kyllyydestä tokoa ja agilityä hallissa ja nyt se ei pysty edes seisomaan :(

Olin ilmoittanut Pimun lauantaille tokokokeeseen Tornioon, mutta se jää meiltä luonnollisesti väliin. Nyt keskitymme vain saamaan Pimun kuntoon.

2 kommenttia:

  1. Voi ei, täällä eletään hengessä mukana ja pidetään peukut pystyssä Pimulle, että selvittäisiin vain isolla säikähdyksellä!

    T. Heidi (ja Halti)

    VastaaPoista
  2. Hui kauhia. Todellakin peukutan. Toivottavasti lepo ja kipulääke auttavat Pimun kuntoon. Tsemppiä!

    VastaaPoista