lauantai 27. helmikuuta 2016

Pennut 8 viikkoa; pesästä lähtö alkanut - The puppies 8 weeks; they are moving

Torstaina pennuille tuli tosiaankin 8 viikkoa ikää täyteen. Ei ollut mitään mahdollisuuksia päivittää kuulumisia silloin - tai no toki olisi ollut, jos olisi omasta muutenkin lyhyestä yöunestaan vielä nipistänyt.

// On Thursday the puppies had their 8-week-birthday. I didn't have any chance to update the blog then - or I would have had if I had taken the time from my already pretty short sleeping time.

Viikko sitten lauantaina Sirja kävi tekemässä pentutestin pennuille. Mielenkiintoista ja varmasti tulevaisuudessa hyödyllistä tietoa saatiin pennuista niiden uusiin koteihin. Testaus aiheutti minullekin hetkeksi pään vaivaa, kun sen mukaan Alruuna olisi harrastuskoiraksi ylivoimainen. Kuitenkin pari päivää asiaa pohdittuani päätin, että valintani on edelleen Punis. Hankalampi puoli Puniksen luonteessa meille saattaa olla, että sen todettiin olevan melkoisen dominoiva, mutta toisaalta Alruuna ei Punikselle siinä juuri "hävinnyt". No, näillä mennään :)

// Last Saturday the puppies had their puppy test. We gained interesting and surely useful information about them to their new homes. I was also a bit bothered by the test because the test showed that Alruuna would be the best puppy for training things with. But after thinking couple of days I decided to keep Punurmio. Punurmio might be a bit more difficult in our pack because she showed dominance in the test, but so did also Alruuna (but less). But this is how we go on.

Pitkin kulunutta viikkoa meillä on käynyt paljon vieraita pentuja katsomassa. Nämä pennut ovat kyllä olleet melkoisen vilkkaita ja energisiä, joten vieraat ovat kaikki saaneet osansa niiden terävistä hampaista, leikkiyrityksistä - ja myös pusuista. Täytyy myöntää, että viimeiset pari viikkoa ovat kyllä näiden seurassa olleet melkoisen väsyttäviä :) :) No, onneksi minun tavoitteeni ei ole täyttää koiramaailmaa omilla kasvateillani, joten väsymys ehtinee laantua ja unohtua ennen seuraavaa pentuetta, joka on ajankohtainen aikaisintaan vuonna 2018.

// The puppies have had several visits along the week. The puppies are very active and energetic, so the visitors have got their shares of sharp teeth, attempts to play - and also their kisses. I have to admit that the last couple of weeks with the puppies have been pretty tiring :) :) But luckily my goal is not to full the dog world with my breeding so most probably we will have forgotten the tiredness before the next litter which will be actual earliest in 2018.


Maanantaina veimme Ronjan kanssa kahdeksan koiraa eläinlääkäriin :) Aikuisista Mortti, Leya ja Pimu saivat rokotukset ja pennuille tehtiin pentutarkastus. Pentutarkastuksessa ei ilmennyt mitään erityistä. Kahdella pennulla oli aavistuksen ahtaasti asettuneet kulmahampaat, joista ei pitäisi olla huolta myöhemminkään ja kummallakin uroksella oli kivekset paikoillaan, eikä Norriskallakaan ollut napatyrää, vaikka Pimu sitä synnytyksen jälkeen (hui kuinka kauan siitä tuntuu olevan!) napanuorasta paiskoikin.

// On Monday me and Ronja took eight dogs to the vet :) Mortti. Leya and Pimu were vaccinated and the puppies had their vet check. There was nothing special in the vet check. Two puppies have slightly narrowly set canines which shouldn't cause any trouble and both males had their testicles in the right place and none of the puppies, not even Norriska had any problems with their belly button.

Tiistaina kävimme koko pentuporukan kanssa kylässä Riesun uudessa kodissa, riehumassa, leikkimässä ja jättämässä hajujälkiä. Riesu muutti eilen, se asuu nyt vajaan 1,5 kilometrin päässä meistä. Eli Riesua tulemme varmasti tulevaisuudessa tapaamaan paljon, myös leikin ja lenkkeilyn merkeissä. Riesun perheeltä tulikin jo aamulla viestiä, että hyvin on poitsu sopeutunut, nukkunut ja syönyt hyvin ja käynyt ulkona kakallakin. Eilen Riesun lähdön jälkeen Pimu vartioi jäljelle jääneitä pentujaan aika voimakkaasti, mutta eiköhän Pimukin pääse nopeasti yli pentujen lähdöstä. Riesulle siis jää kutsumanimeksi Riesu.

// On Tuesday we took all the puppies to visit Riesu's new home: playing, having fun and leaving some scents. Riesu moved yesterday, he lives now less than 1,5 km away from us. So, fur sure we'll meet him also later in playing and walking. In the morning I got a message from his family that he had played, eaten and slept well. Yesterday evening Pimu guarded carefully her still remaining puppies but I think that she will also cope well with puppies leaving us. Riesu will also later be called Riesu.

Pimu ja neljä pentua // Pimu with four puppies

Norriskan uusi perhe kävi torstaina uudemman kerran katselemassa pentusia. Niin Norriska kuin Huiski ja Alruunakin muuttavat huomenna. Hui, sitten jäljellä on vain Punis, joka toki odottelee vielä kunnollista kutsumanimeä, kunnes sellainen tulee kohdalle (tähän astisia ehdotelmia ovat olleet Oosa ja Nakki). Huiskille ja Alruunalle teen lähtöpesun tänään, Norriskan pesemme uuden omistajan kanssa huomenna ennen sen muuttoa.

// Norriska's new family visited us for the second time on Thursday. As well Norriska as Huiski and Alruuna will move tomorrow. Oh, then we'll only have Punurmio left. She is still waiting for a proper call name, until we just get it (proposals so far are Oosa and Nakki, meaning thin sausage). Huiski and Alruuna will be washed and groomed today. Norriska will be washed with his new owner tomorrow.

Leya ja Pimu ovat hoitaneet ja leikittäneet pentuja viimeiseen saakka sulassa sovussa ja hyvillä mielin. Jotain videotakin olen kuvaillut seitsikon ulkona temmeltämisestä

// Leya and Pimu have taken care and played very nicely with the puppies all the time.


Tässä kaikki pennut vielä yhdessä kasvattajan kanssa. Toivon kaikille ihanaakin ihanammille pennuillemme kovasti onnea matkaan!

// Here still all the puppies together with the breeder. I wish all our loveliest puppies lots of good luck!

Sitten vielä pentujen viimeiset yhtä aikaa otetut seisotus- ja pääkuvat. Pennut siis 8 viikkoa vanhoja. Pentujen punnitsemiseen jouduttiin jo käyttämään henkilövaakaa, kun 5 kg,joka on keittiövaakamme raja, meni rikki muilla paitsi Alruunalla.

// And the last pictures of the puppies which have been taken at the same time. The puppies are 8 weeks old. I had to weigh them with a person scale, because their weight was over 5 kg which is the limit of our kitchen scale.

Norriska, Tyystilyksen Blazing Fire. Paino 5,1 kg



Punurmio, Tyystilyksen Black Roses, Paino 5,1 kg



Huiski, Tyystilyksen Beautiful Smiles. Paino 5 kg



Alruuna, Tyystilyksen Better Than Divine. Paino 4,7 kg



Riesu. Tyystilyksen Bittersweet Spell. Paino 5,4 kg.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti